Kuvia viime päiviltä

Viimeinen viikko siis meneillään jo Budapestissä, enää itesasiassa neljä kokonaista päivää jäljellä. Ajattelin sen kunniaksi pari kuvaa viime päiviltä lopultakin latailla tänne.


Lauantaina käytiin Hesterin kanssa János hegyllä (János kukkula), joka on Budapestin korkein kohta. Päivä oli ihanan aurinkoinen, ja matka muutenkin mukava. Mennessä kokeilimme kahta uutta kulkumuotoa, Cog wheel railwayta (älkää kysykö mitä se tarkoittaa, mutta kiva se oli, mentiin paljon ylämäkeen) ja Lasten rautatietä (kuvassa). Lasten rautatiellä siis lapset toimivat lipunmyyjinä, tarkastajina ja jonkinlaisina asemamiehinä, aikuiset kyllä ihan ajavat junia.



Minä avovaunussa:

Kiva näkymä junasta:

Löysin kivan kuvakulman:

Näkötorni Janos kukkulan huipulla (ja kuten kuvasta näkyy pizza on maistunut täällä oleskellessa... :-D):

Siellä se Budapest häämöttää (ja taas mie tungen kuvaan):

Näkymiä hiihtohissistä alastullessa (kuva ei tee oikeutta, kyyti oli aivan ihana - kuului vaan linnun laulua ja näkymät oli uskomattomat):

Ja sitten lyhyt hyppäys ajassa taaksepäin. Perjantaina kävin Gödöllössä, jossa aiemminkin olemme Jonin kanssa olleet, mutta jossa ei sillä erää tullut paljon näkymiä tarkasteltua. Eli pari kuvaa sieltä siis.

Gödöllössä on kaunis keisarinna Sissin palatsi, jonka pihalla lähinnä lueskelin suurimman osan päivästä, en jaksanut mennä järjestetylle kierrokselle. Mutta rakennus oli kyllä ulkoakin kaunis:

Muuta Gödöllössä ei sitten juuri olekaan, paitsi jonkinsortin museo, jossa ei pettymyksekseni ollut mainostettua näyttelyä, jota menin sinne katsomaan, ja maailman rauhan kongi:

Tänään kävin sitten siivoilun ja pakkailun lomassa pienellä kävelyllä ja lukemassa Margitin saarella. Räpsäisin samalla pari kuvaakin. Budapestissä on paljon vihreitä paikkoja, tässä yksi mielestäni kohtuullisen kaunis näkymä:



Kuva Ketjusillasta, eli Budapestin muistaakseni vahin ja tunnetuin silta:

Ja sitten vielä loppuun kuva yhdestä varmaankin Budapestin kuvatuimmasta patsaasta:

Update

Hmh.

Aikaa on vähän päässyt vierähtämään viime kirjoituksesta.

Ollut nyt vieraita niin paljon koulukiireiden ohella, ettei ole oikein kerinnyt kirjoittamaan. Ensin äippä ja Jörgen kävivät täällä pääsiäisen jälkeen, sitten Joni tuli kolmeksi viikoksi huhti-toukokuun vaihteessa ja viimeisimmät vieraat Reeta ja Rami lähtivät toissapäivänä puolentoista viikon oleskelun jälkeen.

Ja nyt on niin pitkä aika viime kirjoituksesta, ettei meinaa irrota tekstiä sitten millään. :-D

No, jospa aloitetaan koulusta. Viimeinen koe oli perjantaina, mutta joudun vielä jännittämään että pääsinkö sitä läpi (tai kokeen varmasti pääsin, mutta kurssia en silti välttämättä kun mid-term koe meni niin huonosti - controlling siis kyseessä). Ärsyttää kyllä jos en pääse, ei varmaan enää ensi viikolla kerkiä uusimaan, ja ensi viikon lauantaina lähteekin sitten lento jo takaisin Suomeen, jaiks.

Kaikki muut kurssit onneksi menivät läpi helposti, ja hotelliaineita (hotel operations ja hotel management) lukuunottamatta kaikista tuli vitonen. Small business games kurssiin olen erittäin tyytyväinen, onnistuimme saamaan simuloidun hotellimme n. 300 000 plussan puolelle (parhaimpien tulosten joukossa). Strategic management pelotti kaikkein eniten, mutta suullinen koe erasmus oppilaiden tapauksessa tarkoittikin sitä, että Joshka-papa (nazi-Laszló) pyysi nähdä muistiinpanot (tarkastaakseen onko ollut tunneilla) ja kysyi yhden kysymyksen ja jos siihen osasi edes suurinpiirtein vastata jotain sai vitosen.

Muutamaan viimeiseen viikkoon ei ole onneksi edes tarvinnut hirveästi koulussa olla, niin on kerinnyt vähän paremmin vieraita viihdyttämään.

Reeta ja Rami tosin eivät tarvinneet suuresti viihdytystä, kohtuullisista säistä huolimatta taisimme viettää suurimman osan ajasta sisätiloissa katsoen Lostia :-D Ekana päivänä sentään käytiin Margitin saarella vähän istuskelemassa ja pelailemassa.

Mutta joo. Ei enempää tällä erää. Ei vain irtoa, ei niin millään.

Cube

Käytiin tänään Elinan kanssa ostamassa itsellemme Rubikin kuutiot (se on muuten unkarilainen keksintö, tiesittekös?).

Parin tunnin pyörittelyn jälkeen olen valmis viskaamaan sen ikkunasta läpi :-D Ja yhtä siirtoa vaille henkisesti valmis katsomaan kaikki mahdolliset ratkaisukaavat netistä. Mutta ei. Pakko on yrittää. Vaikka henki menisi. Vielä kerran.

Tänään oli taas ihana sää, niin lämmintä. Vaikka iltapäivästä meni jo pilveen, oli silti suorastaan hiostavan lämmin. Sateen tuntua ilmassa. Käytiin terassilla kahvilla, ja päästiin lopultakin Elinan kanssa vierailemaan kaakaotalossa, masala ja chilikaakaota :-) Tai siis ei oikeastaan kaakaota, vaan sellaista lähinnä sulatettua suklaata, oikein hot _chocolate_.

Small business gamesin tunnilla pelattiin kolme vuosineljännestä (pelin ideana siis tehdä hotellista tuottava, tietokoneeseen syötetään hintatietoja yms päätöksiä ja sitten se sylkee tulokset ulos). Oli ihan kuningasolo kun tulot vaan nousi nousemistaan ja asiakaspalautteet parani. Tosin käteisen puolesta ollaan edelleen miinuksella, mutta vielä on vuosi aikaa muuttaa se asia. Siinä ja siinä mennäänkö plussalle, mutta mahikset on. Jännättää silti onko tehty oikeita päätöksiä pitkällä tähtäimellä.

Koulutyöt kasautuu kasautumistaan, mutta mihinkään ei osaa keskittyä. Kiinnostaa vaan kaikki muut asiat, joihin niihinkään ei osaa keskittyä. Pitäisi esim. kirjoittaa työhakemuksia kesälle, ajattelin hakea postin hommiin ja yölehden jakeluun, vähän vaihtelua. En halua hikoilla ravintolassa toista kesää peräkkäin, nyt on pakko lomailla. Respaan menemistä voisi harkita, mutta paikkoja ei ole juuri tarjolla, ja nekin varmaan menevät vähän kokeneemmille. Ja edelleenkin, haluan lomailla. Ei missään nimessä koko kesää töitä. Ei ei ei. Kulttuurishokkihan siitä tulisi tämän jälkeen :-D

Ai niin: "Hei. Olen Varpu ja olen Iltalehti narkkari." Kehittäisikö joku sopivan vieroitusohjelman tai vaihtoehtoisesti järkevää luettavaa?

Idolskin alkaisi syksyllä. Pitäisiköhän sitä hankkia kokemusta itsensä nolaamisen jalosta taidosta ja mennä taas telkkariin sihisemään. S s s s. Ehkä voisin pukeutua haalareihin ja olla seuraava Sami Hokkarinen Sami Hokkarisen paikalla.

Mutta tuo kuutio. Piru vie.

Power point queen

Kevätsateiden jälkeen tuoksuu ihanan raikkaalta.

Onnistuin tänään pitämään ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni kunnollisen esitelmän, JEI! Siis niin että en lukenut paperista, suoraan powerpointeista, tai unohtanut ihan puolia siitä mitä piti sanoa, ja onnistuin jopa _esittämään_ ne diojen sisällöt kunnollisesti. Ja sain jopa ihmiset nauramaan pari kertaa, mikä on -minulle- suuri saavutus. Sain myös palautetta että esiinnyin itsevarmasti ja rauhallisesti, vaikka mielestäni tärisin koko esitelmän ajan, mutta ilmeisesti onnistuin kontrolloimaan ääntä sen verran ettei sitä huomannut.

Kaiken kaikkiaan loistava fiilis. Hotel operationsinkin kokeesta päässen läpi ainakin kohtalaisella arvosanalla. Go me.

*tanssii ympäri huonetta riemuissaan*

Ehkä kaikki toivo ei sittenkään ole vielä menetetty osaltani.

Theatrical play

Kaupunki vaikuttaa tanaan ihmeen hiljaiselta BKV:n, eli kaupungin julkisen liikenteen laitoksen lakon takia. Metrotunnelit olivat omituisen tyhjia, ja West endissakin (iso ostoskeskus jossa kayn nykyaan lounastamassa) mahtui hyvin liikkumaan, vaikka se yleensa on aika ruuhkainen.

Joku mainitsi mahdollisesta lakosta viikonloppuna, mutta en tietenkaan sita enaa maanantai aamuna muistanut, joten jouduin sitten kavelemaan kouluun todettuani ettei metro kulje. Saa oli hieman sateinen, joten onneksi sateenvarjo sattui mukaan. Ja onneksi matkaan ei kavellen mennyt kuin kymmenen minuuttia enemman, joten myohastyin tunnilta vain viitisen minuuttia. Tunnilla ei kylla ollut paljon ketaan, ihan hyvin olisi voinut kotia jaada nukkumaan, jai yo muutenkin niin lyhyeksi. Negotiation techniques tuntikin peruttiin, kun osanottajia olisi ollut vain muutama, sen takia tassa nyt keskella paivaa tata kirjoittelen...viela Presentation skills ja Hotel operations tunnit edessa (ja midterm test Hotel operationissa). Toivottavasti ne sentaan pidetaan, uskoisin niin. (Vaikka koetta ei kylla tarvitsisi olla!)

Jotenkin tuntuu etta taalla on nyt ollut paljon lakkoilua, kun helmikuussa oli juuri rautatietyolaisten lakko, mika vaikeutti Wienin matkaamme. Mutta ehka kahdesta lakosta ei voi vetaa mitaan yleistyksia maan tilanteen suhteen. Joka tapauksessa paljon tyytymattomyytta taalla tuntuu olevan asioihin, ja hallituksessakin on nyt jotain ihme draama pelleilya meneillaan, kun yksi paapuolueista ilmeisesti erosi...ihmisten puheista paatellen talla ei tosin ole mitaan konkreettisia vaikutuksia, vaan kaikki on pelkkaa teatteria.

Viikonloppuna oli joku hamara yleinen kevatsiivouspaiva. Ihmiset viskasivat kaikki vanhat rojunsa pihalle, ja roska-autot kiersivat niita sitten keraamassa. Oli mielenkiintoista kavella perjantai-iltana oopperasta kotiin, kun kadulla oli kymmenen metrin valein muutaman kuutiometrin kasoja vanhoja sankyja, tuoleja, vanerilevyja, vaatteita, nuken paita, rikkinaisia jaakaappeja jne.

Kavimme tosiaan perjantaina oopperassa Elinan kanssa Toscan katsomassa. Ei juuri ollut mieleeni, vaikka onkin naita klassisia oopperoita. Olen pitkaan odottanut paasevani katsomaan italialaista oopperaa (Puccinia), mutta taytyy sanoa etta tama oli pettymys, Wagnerin Ring sarja pesee sen kuus-nolla. Katsomista hankaloitti myos hieman libreton puuttuminen (miksi ihmeessa niita ei ollut myynnissa), ja unkarinkielinen tekstitys. Pysyin kutakuinkin karryilla niiden parin unkarinkielisen sanan perusteella mita ymmarsin, mutta tuli myos pari vaarinkasitysta, ja loppu jai vahan hamaran peittoon.

Jotenkin vain ooppera ei ollut itselleni tarpeeksi melodinen, tai sitten en vain pitanyt toteutuksesta. Tai ehka en vain pitanyt suuresti naissolistin aanesta, en ainakaan missaan vaiheessa kokenut sen suurempia elamyksia tai selkapiin varistyksia kuten yleensa loistavaa oopperalaulua kuunnellessani.

Keskiviikkona sen sijaan kavimme Riikan kanssa katsomassa Joutsenlampi-baletin, ja se miellytti suuresti. Kyseisessa versiossa oli myos onnellinen loppu ilokseni, perinteinen versio kun taitaa olla aika traaginen. Oli myos hiukan erilainen kokemus kuin edeltavan viikon Szenvedely (Intohimo), joka oli aika lailla modernimpi teos...(ja miuta aina alkaa arsyttaa liika modernius, kun se tuntuu niin teennaiselta)

Kaiken kaikkiaan on kylla mennyt turhan paljon aikaa huvitteluun ja leffojen katsomiseen jne, koulutyot on vahan jaaneet rempalleen. Alkaa kylla vahan tuntua etta olen turhan paljon kursseja ottanut, mutta jospa tasta viela selvitaan.

Kevat tulee, aurinko paistaa ja kaikki hyvin :-)

Unkarilaisten olematon selkaranka

Siis vihaan tata koulua ja naita ihmisia valilla.

En vain jaksa ymmartaa miten mistaan ei oteta vastuuta ja aikuiset ihmiset kayttaytyvat kuin lastentarhassa.

Tanaan oli taas koe. Mutta taalla koe ei oikeastaan tarkoitakaan sita mita Suomessa. Kyse ei siis ole siita mita olet oppinut tunneilla tai mita olet joko kovalla tyolla opiskellessasi tai viimeisena iltana paniikissa lukiessasi painanut paahasi. Se tarkoittaa mahdollisuutta todistaa kykysi lukea lunttilappua. tai lunttilapun puuttuessa, kysya oikeilta ihmisilta oikeita asioita. Niille, jotka eivat viela ole oppineet lunttaamaan (lue: allekirjoittanut) nauretaan lahinna huvittuneesti.

Tiedan, siis _tiedan_, etta olisin saanut kyseisesta kokeesta lahelle taydet pisteet (kyseessa controlling, eli kulukontrollointi, eli laskemista, eli paaosin helppoa), jos vain aikaa olisi ollut enemman ja olisin pystynyt keskittymaan. Mutta jotenkin tanaan yleensa kohtalaisen hyva keskittymiskykyni ei pystynyt sivuuttamaan luokassa vallitsevaa metelia. Siis oikeasti. METELIA! KOKEESSA.

Jos Suomessa puhut kokeen aikana (muuten kuin kysyaksesi opettajalta tarkentavan kysymyksen etc.) sinut todennakoisesti heitetaan ulos luokasta tai reputetaan lunttaamisen takia. Taalla, ei kysettakaan sellaisesta. Jossain vaiheessa opettaja saattaa vahan hyssytella, tai sanoa etta jos puhutte, voitte saman tien lahtea ulos tasta kokeesta, mutta koskaan mitaan ei konkreettisesti tapahdu.

Tanaan sentaan opettaja ensimmaisen hyssyttely-yrityksen jalkeen totesi:" Jos ette ole hiljaa, vahennan kaikkien koepisteista kymmenen prosenttia, riippumatta siita kuka taalla puhuu."

Kymmenen sekuntia oli hiljaista.

Sitten alkoi taas puheensorina kasvaa, mika hairitsi talla kertaa viela enemman keskittymiskykya, kun sen lisaksi etta tiedat ettet muutenkaan varmaan kerkia laskea kaikkia laskuja, etka pysty keskittymaan puheensorinan takia, tiedat etta niista vahaisistakin pisteista lahtee viela ehka se kymmenen prosenttia pois joidenkin s**tanan idioottien takia joilla ei ole mitaan selkarankaa, tai minkaanlaista kunnioitusta toisia kohtaan.

Lunttilaput viela jossain maarin ymmarran, kun jotkut opettajat ovat vahan irrationaalisia kokeissaan, ja laput eivat sentaan hairitse ketaan ja ovat jokaisen oma asia (jos nyt valttamatta haluaa huijata olevansa parempi kuin on, niin...en tieda). Mutta se meteli.

Kun arsyilin tasta asiasta (lievennetysti) eraalle luokkatoverille seuraavalla tunnilla, vastauksena oli vain:"Mehan yritamme vain auttaa sinua kertomalla vastauksia, sina et halua kuunnella." No totta hemmetissa en halua kuunnella. Osaan itsekin laskea omat tehtavani, ja jos en osaa, niin se on oma hapeani. Ei ole minun ongelmani, jos haluatte huijata itseanne ja muita lunttaamalla, mutta siita tulee minun ongelmani, kun en pysty enaa itse keskittymaan teidan huijaamisenne takia.

Toinen asia, joka taalla hamaa, on usein suhteessa hyvin lyhyt koeaika kysymysten maaraan nahden. Kaikkeen pitaisi vastata hirmu vauhdilla, eika miettimisaikaa juuri sallita. Varmaankin oma ongelmani, kun olen niin hidas ajattelemaan, ja haluan pohtia kaiken lapi kunnolla etta vastaan oikein, mutta kun olen Suomessakin aina viimeinen luokassa koetilanteessa, niin voitte vain kuvitella miten minun taalla kay. Eli kokeet jaavat lahes aina puolitiehen.

Mutta anyways, viekaa te kansakuntanne rappiolle huijaamalla itsenne kaikkialle ja olemalla niita idiootteja, jotka johtoasemassakaan eivat tieda mistaan mitaan (en enaa ihmettele taman maan tilaa). Mina sentaan oikeasti tiedan jotain, ja voin olla siihen tyytyvainen vaikka en ikina silla mihinkaan paasisikaan.

Suksikaa suolle.

Keskipäivän kahvihetken irtonaisia ajatuksia

1.

Milloin sielu asettuu ruumiiseen?

Vai eikö ihmistä ihmisenä olekaan? Masentava ajatus, että tämäkin ajatus olisi vain reaktion reaktiota reaktioon, enkä voi todellisuudessa valita mitään. Mutta toisaalta, mitä ei tiedä, se ei voi satuttaa (ie. jos en tiedä etten ajattele itse, eihän sillä ole väliä - kai).

2.

Ehkä kaikki on säännönmukaista.

Yksi liike aiheuttaa kaiken maailman liikkeen. Ketjureaktio, ja maailma etenee vääjäämättä alusta loppuun, atomi kerrallaan.

Mutta ihmismieli, sekin koostuu atomeista. Säännönmukaista?

Ehkä tietoisuus tuo poikkeuksen ja tekee säännönmukaisuudesta kaaosta. Toivon niin.

3.

Kannattaako ajatella, että maailma toistuu samanlaisena. Elät miljoonasti ja olet elänyt, samat vaiheet joka kerta. Parempi saada kaikki oikein tällä kertaa, koska todellisuudessa se on ainoa kerta.

4.


Pelottavia ajatuksia
Pettäviä ajatuksia
Maailma on niiden leikkikenttä

Jos uskon tarpeeksi
Syökö leijona minut
Pyhä henki ainakin pelastaa

Jos uskon, se on totta
Jos en usko, en saa todisteita
Enkä voi uskoa vaikka kuinka haluaisin

5.

Mikä tuntuu minusta oikealta ja todelta

Ei ole sitä toiselle

Ja väittelemme kummatkin tuntien

olevamme oikeassa

On vain vaikeaa päästä yli tunteesta

että juuri itse on oikeassa

Mutta jos kummatkin ovat 'oikeassa'

Miten tilanteen saa ratkeamaan

Ihmismieli on kummallinen

Ja kumpikin uskoo toisen vain

uskottelevan uskovansa uskomaansa

6.

Mitä järkeä on koko universumin olemassa olossa?
Eihän siinä tarvitse olla.

Mutta ehkä on olemassa vain tietoisuus
ja harha maailmasta.

Maailma on niin naurettava.

Koska materiahan on vain harhaa,
vain atomien liikettä, värähtelyä
josta kukaan ei osaa sanoa mitään.

Jos siis materia on harhaa
Miksei kaikki olisi
Ja maailma on matriisi,
jolla tietoisuus pääsee ilmenemään, ja leikkimään loputtoman itsensä kanssa

Kaikki on minua, ja minä olen kaikki.
Sinä olet minä, ja kaikki ovat sinä.
Ja minä kohtelee itseään huonosti.

7.

Ehkä siis jumalia on olemassa

Mutta ne ovat vain osa tietoisuutta

Siis sinä ja minä ja muut

Eivätkä siksi sen korkeammalla, tai

matalammalla kuin me muutkaan

Arvostus on aina hyvästä, ja itseään pitäisi kohdella hyvin

Mutta ehkä palvominen menee jo liiallisuuksiin

ja oman itsen arvon alentamiseen

8.

Miksi mikään jumala, joka aiheuttaa kärsimystä

Olisi millään järjellä palvomisen arvoinen

Miksi mikään USKONTO, joka aiheuttaa kärsimystä

Olisi kannattamisen arvoinen

Kaksinaismoralismi, en edes aloita tästä asiasta. (Paitsi sen verran, että jos kristinuskon jumala kerran loi ihmisen ja on kaikkivoipa, kaikkiarmollinen ja rakastaa kaikkia lapsiaan, niin miksi hän sitten tuomitsee homoseksuaalit, etenkin kun se TODISTETTAVASTI ei ole valintakysymys. Vastatkaa siihen, fundamentalistip****t.)

9.

Loppumaton ajatusvirta ahdistaa ja virkistää samaan aikaan. Niin monia mahdollisuuksia ja kaunita asioita, mutta ahdistavaa, liikaa, ja kohtuuttomuutta. Olen hillitön. Ja jos antaa hillittömyyden vallita, ei pääse eteenpäin.

Mutta pitääkö liikkua eteenpäin, vai vain ratkaista nykyhetki. Valaistuminen tuntuu olevan niin kaukana, ja kierin hillittömyydessäni, enkä pysty päästämään irti katkerasta suloisuudesta.

10.

Niinä hetkinä, kun päästän itseni melkein irti

Helpotus ja pelko valtaavat minut

Onko särkymisen takana kuolema vai

Uudelleen syntyminen

11.

Kaikesta selviää.

Jos ei, niin ei tiedä siitä, tai voi olla tyytyävinen siihen mitä sai aikaan.

Kaikesta selviää, tavalla tai toisella, eikä kuolemaa tarvitse pelätä.

Joskin sitä voi jonkin aikaa välttää - ehkä.

Flaming Lamborghini

Varoitus!

Seuraava teksti sisältää alaikäisille ja vanhemmille/vanhuksille sopimatonta sisältöä. Älä lue, jos et halua tietää.

*
*
*
*
*
*
*
*
*
*

Luetko edelleen? Vielä on mahdollisuus lopettaa. Viimeinen varoitus.

*
*
*
*
*
*
*
*
*
*

Ja sitten asiaan.

Reetan ystävä, ystävän ystävä ja ystävän ystävän ystävä (Tiina, Liisa ja Julle :-) )ovat parhaillaan käymässä Budapestissä, joten piti sitten heidän kanssaan viettää iltaa (tai sai, paremminkin :-) ). Aloittelimme mukavasti kotona viiniä nautiskellen ja sipsejä ja patonkia syöden. Tähän asti kaikki hyvin.

Tarkoitus oli sitten lähteä tanssimaan, joten menimme School clubille (jossa kävin muutamaa päivää aiemminkin, mutta emme ikinä päässeet varsinaisesti sisälle asti, kun erään seurueen jäsenen piti päästä kotiin). Baaritiskille jonottaessa näimme jonkun juovan liekehtivää juomaa, joten pitihän sitä sitten kokeilla.

Oman vuoron tullessa tilasin tuon kyseisen drinkin, Flaming Lamborghinin. Mitä kyseiseen drinkkiin sitten tuli? Katsotaanpa. Baarimikko kaatoi lasiin viinaa. Ja viinaa. Ja viinaa. Ja viinaa. Tässä vaiheessa juoman pinta sytytettiin tuleen, ja drinkki piti juoda lasin pohjalta pillin läpi, tulen loimutessa.

Drinkkiä juodessani, baarimikko tuiskautteli drinkkiin vielä jotain, joka sai kipinäsuihkuja purkautumaan tulesta, olisiko ollut pippuria. Juoman ollessa melkein lopussa baarimikko kaatoi drinkkiin vielä, tietenkin, LISÄÄ viinaa. (Drinkki siis oli tarkoitus juoda melkein yhteen hengenvetoon ettei pilli sula, en tähän täysin kyennyt vaan baarimikko antoi jossain vaiheessa uuden pillin.)

Tämän jälkeen baarimikon aluksi kaatama vesilasi tulikin ihan tarpeeseen, tosin onnistuin sen parin hörpyn jälkeen tiputtamaan lattialle. Ensimmäinen kerta muuten, kun onnistuin lasin rikkomaan baarissa.

Sitten olinkin ihan järki seis loppu illan. Ei paljon tarvinnut käydä muuta kuin vettä ostamassa.

Kotiin päästiin jossain vaiheessa taksilla, ja olin edelleen ihan aivot narikassa. Mistä ehkä kertoo se, että onnistuin kompuroimaan jotenkin omiin jalkoihini ja kaatumaan lasioviseen baarikaappiini selkä edellä.

Ovi meni tietenkin rikki, selkä ei sentään ihan, mutta olen nyt kivoilla verinaarmuilla ja mustelmilla koristeltu. Lasinsirut kaikki sentään toivottavasti lähtivät selästä suihkussa käydessä.

Gulassikeitto kelpaisi nyt.

Lontoo (lopultakin)

Varoitus! Uuvuttavan pitkä teksti seuraa

Day 1 - travel and delays

Tammikuun toiseksi viikonlopuksi lähdimme Reetan kanssa Lontooseen Spice Girlsien keikalle. (Eli toisinsanoen pari päivää sen jälkeen kun olin juuri päässyt Budapestiin. Tätä ennen matkasin parin viikon aikana uuvuttavan Muutto Helsingistä-Lappeenranta-Gotlanti via Tukholma-Turenki via Tukholma-Kontiolahti-Helsinki-Budapest Bara Hotel-Budapest oma kämppä-reitin.)

Matka Lontooseen oli jokseenkin jännittävä. Aluksi jännitin myöhästynkö lennolta, kun tajusin niin myöhään vasta lähteä Budapestistä lentokenttää kohti. Sitten en meinannut löytää lentokentälle menevää yhteysbussiani, ja lentokentällä oli vielä hirveät jonot (joista yhdessä vahingossa vielä etuilin ja joku käski menemään taemmas jonossa - ärsyttävä tyyppi muuten).

Lutonin (vai oliko se Gatwick, menee sekaisin kummalta kentältä lähdin ja kummalle saavuin) kentälle saapuessamme turbulenssi oli tuulten takia aivan järkyttävä, mutta pääsimme turvalisesti laskeutumaan. Lentokentällä meinasi kuitenkin paniikki iskeä - opasteet olivat melko huonot, enkä edes muistanut miltä firmalta olin varannut matkalipun Stanstedin kentälle menevään bussiin (jonne minun oli tarkoitus mennä Reetaa vastaan). Bussifirman koju kuitenkin löytyi lopulta, ja kun myyjä oli hetken sekoillut varausnumeroni kanssa ja todennut että lippuni oli aivan muuhun osoitteeseen kuin Stanstediin -aiheuttaen minulle pienen sydänkohtauksen- sain tarvitsemani matkalipun.

Bussipysäkki aiheutti lisää hermoilua - missään ei mainittu miltä laiturilta mikäkin bussi lähtee. Lähtöpaikoista oli tarkoitus tulla kuulutuksia, mutta kuulutukset kaikuivat niin metallisen sekavina ettei niistä saanut mitään selvää. Kiersin pysäkit pari kertaa päästä päähän, mutta en löytänyt bussinumeroani. Lopulta paria minuuttia vaille lähtöaikaa päätin vielä kerran käydä tarkastamassa bussin joka seisoi varsinaisen pysäkkialueen ulkopuolella pimeässä, ja jossa aiemmin ei ollut näkynyt mitään numeroa. Kuinkas ollakaan, tämä oli minun bussini. Olin ainut matkustaja alkumatkan, ja mietin kovasti, että näinköhän kaikki mukaan halunneet tajusivat tulla kyytiin - bussi todellakin seisoi umpipimeässä eikä siitä voinut takaapäin päätellä määränpäätä.

Kolmen tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme Stanstedin kentälle, ja edessä oli taas muutama tunti odottelua ennen Reetan lennon saapumista. Tuokaan odottelu ei ollut mitään hermolomaa. Puolisen tuntia ennen Reetan lennon laskeutumista huomasin nimittäin näytöiltä että lento on myöhässä. (23.45->00.00) Olimme varanneet hostellin suht läheltä kenttää sillä perusteella, että hotelli lupasi hakea asiakkaat kentältä aina aamu yhteen asti yöllä. Tuon jälkeen joutuisi käyttämään taksia (jotka ovat ihan törkeän kalliita Lontoossa).

Lento ei laskeutunut 00.00, vaan aika laskeutumiseen valui myöhemmäksi ja myöhemmäksi näytöillä. Lopulta soitin hotelliin tiedottaakseni, että olemme kyllä tulossa, ja sieltä sanottiin, että kunhan vain soitamme yhteen mennessä heidät hakemaan, saamme kyydin. Reetan lento laskeutui lopulta, mutta vaikka kuinka odottelin ja odottelin, ei häntä näkynyt. Kun minuutit lähenivät kello yhtä, olin jo tulla hulluksi odottelusta kännykkä kädessä, mutta lopulta, minuuttia vaille yksi, Reeta viiletti tullien läpi ja sain soitettua meille kyydin :-D

Day 2 - shoppailua, syömistä ja nähtävyyksiä

Majoitus oli viehättävän maalaismaisen persoonallinen, mutta huone olisi kyllä kaivannut perusteellisempaa siivousta. Aamulla nukuimme totaalisen pommiin pienen herätyskellojupakan takia (luulo ei ole tiedon väärti-luulimme kummatkin että toisella on kännykkä torkulla tai jtn muuta sekavaa ja nukuimme herätyksen ohi), mutta loppupeleissä siitä ei ollut paljon haittaa - aamupala ei kuulunutkaan huonehintaan niinkuin kuvittelimme, joten ei haitannut ettemme kerinneet sitä syömään. Ystävällinen aamiaishoitaja antoi meidän kuitenkin siemailla teet ja kahvit ilmaiseksi (norm. hinta 2 puntaa kuppi).

Aamukahvilla:

Saimme kyydin Stanstedin kentälle ( ja ystävällinen kuski varoitti taskuvarkaista) ja hyppäsimme keskustaan menevään bussiin (n.tunnin matka) nautittuamme hieman aamupalaa ja herkullista vaahtokarkkikaakaota Costassa. Keskustassa pääsimmekin heti seikkailemaan metroverkossa (kivan erilaisia pysäkkejä tosi vanhasta tosi moderniin), mutta löysimme hotellille helposti Reetan avuliaiden opaskirjojen kanssa :-)

Ensimmäinen metroasemamme:

Best Western Phoenix olikin sitten tasoltaan miellyttävämpi ja siistimpi majapaikka, ja saimme onneksi vaihtaa aluksi meille annetun ensimmäisen kerroksen tupakkahuoneen tupakoimattomaan, joka sijaitsi neljännessä kerroksessa.

Päivän vierailukohteisiin kuuluivat Trafalgar square, National museum ja Piccadilly cirkus. National museumissa kiertelimme hyvän aikaa maalauksia katselemassa vaikkemme läheskään kaikkea ehtineet näkemään, ja tunnistimme erään Gallen-Kallelan maalauksen suomalaiseksi, vaikkemme tekijää tienneetkään aluksi (järvimaisema). Saimme myös iloksemme kuunnella museointedentin esitelmää Lady Jane Greyn teloitusta kuvaavasta taulusta koululaisryhmälle. Tai kyseessä ei oikeastaan ollut esitelmä, vaan intedentti (pari-kolmekymppinen nainen) innosti ja opasti oppilaita itse tulkitsemaan ja selittämään maalausta (ja onnistui siinä erinomaisesti). Olisivatpa useammat opettajat tuollaisia...

Museon jälkeen kävelimme hetken sillä kirjakauppakadulla jonka nimeä en nyt muista, mutta emme löytäneet mitään kiintoisaa, joten jatkoimme Piccadilly cirkukseen ja siitä Waterstonesin valtavaan kirjakauppaan (jotain 5 kerrostakohan siellä oli, isoja sellaisia), josta jälleen toiseen kirjakauppaan kun emme löytäneet Reetan kaipaamia kirjoja :-D (Stephenie Meyersin kirjat jälleen kyseessä - kannattaa lukea!)

Kakkukauppa jossain Piccadillyn lähellä:

Illallisen jälkeen (italialainen ravintola jossa söimme parmesaanilla höystettyä carpacciota ja margherita pizzaa - NAMI!!!) kokeilimme jälkkäriksi vielä belgialaisia vohveleita katukojusta - en suosittele.

Day 3 - THE SPICE GIRLS!

Päivän ensimmäisten vierailukohteiden - Big Benin, Houses of Parliamentin ja Westminster Abbeyn - jälkeen päätimme käydä lunastamassa konserttiliput, että jos tulee ongelmia, on koko päivä aikaa selvittää niitä :-D (Lippujen ostossa oli pientä sotkua, pitkä tarina.)

Big Ben:

The O2 arena:

This is when it began:

Lippujen saannin jälkeen (hihkuimme tietysti ensin riemusta ja jännityksestä, mutta sen jälkeen) kerkisimme levähtää hetken hotellilla, ennenkuin piti taas lähteä takaisin areenalle.

Kosertin oli tarkoitus alkaa 19.30, joten olimme paikalla tuntia ennen, mutta kävikin ilmi, että tuohon aikaan ihmisiä alettiin vasta päästää sisään. Missään ei ilmoitettu milloin konsertti mahdollisesti alkaa, joten rauhoituimme sitten lukemaan (onneksi otimme kirjoja mukaan) ja katselemaan konserttisalin täyttymistä (olisi pitänyt ottaa kuvia siitä). Jonkun puolentoista tunnin kuluttua lähdin käymään vessassa, ja juuri tuolloin tuli kuulutus että 10 minuuttia konsertin alkuun (ja vessaan oli hirveä jono), sitten 5 minuuttia, 3 minuuttia... Kerkisin takaisin saliin juuri kun konsertin olisi pitänyt alkaa, mutta mistään sellaisesta ei ollut tietoakaan. Reetan mukaan kyseiset aikakuulutukset eivät edes kuuluneet areenan sisällä.

Areena melkein tyhjillään:

Jouduimme vielä odottelemaan melkein puolisen tuntia ennenkuin jotain alkoi tapahtua. Joku alkoi lopulta aloittaa valtavia aaltoja areenan toisesta päästä, ja ne kulkivat huimaa vauhtia koko yleisön läpi aina toiseen päähän. Muutamien aaltojen jälkeen areena viimein pimeni (hieno näky muuten kun kaikilla oli erilaisia valohilavitkuttimia mukanaan, sorruimme myös Reetan kanssa ostamaan fosforirannerenkaita) vapauttaen raivokkaan riemun kiljunnan monituhatpäisestä yleisöstä.

Huono kuva valomerestä:

Konsertti alkoi valonäytöillä vilkkuvalla kuvakollaasilla Spice Girls lapsista (näyttelijöitä) ja aikuisista versioista, ja sitä seuraavalla Spice up your life!-biisillä tyttöjen noustessa ylös korokkeiden päällä lavan uumenista. Laulun ensi tahdit saivat yleisön (meidät mukaan luettuina) ponnistamaan heti jaloilleen ja liittymään innokkaaseen yhteislauluun. Konsertin mielenkiintoisimpia kokemuksia olikin kuulla kymmentuhatpäisen yleisön taustakuoroa joka peitti välillä jopa joitain lauluosuuksia alleen :-D

Loistavaa aloitusta seurasi kourallinen muita hittibiisejä, joista hitaimpien aikana pääsimme hiukan huilaaman kun koko yleisö istui alas (jos muut seisoivat niin ei oikein itse kehdannut istua kun ei nähnyt niin hyvin), tanssiessa ja laulaessa tulikin melkoinen hiki (etenkin Stop-biisiinhän piti vetää sitä tanssia ulkomuistista koko biisin ajan :-D). Konsertin mieleenpainuvimpia osioita olivat hittiputkea seuranneet soololaulut.

Victorian osuus tosin ei ollut laulua nähnytkään, vaan rouva David Beckham esitti jonkinsortin catwalk pätkän tepastellen pitkin lavaa pitkässä laahuksessa (Victoria sai muuten koko konsertin ajan aina laulaessaan suurimmat aplodit, mitä emme yksinkertaisesti voineet Reetan kanssa ymmärtää, kyseessä kun on selkeästi koko joukoin heikoin lahjakkuus. Asialla lienee jotain tekemistä Victorian nykyisten puuhailujen kanssa...).

Victoriaa seurasi Mel B:n loistavan dynaaminen tulkinta Lenny Kravitzin "Are you gonna go my way"-biisistä, jonka keskellä Melanie haki pahaa-aavistamattoman miespuolisen katsojan yleisön joukosta ja raahasi tämän häkkiin lavan keskelle, napautellen ilmassa epäillyttävän näköistä nahkaruoskaa :-D En muistanutkaan että Mel B:llä oli niin hyvä ääni, ja energinen esiintyminen hurmasi kyllä heti puolelleen. Melanieta seuranneen Emman esitys oli hiukan vaisumpi, vaikkakin teknisesti hyvä, mutta arviooni vaikutti ehkä hiukan se, etten ollut kuullut kyseistä biisiä aiemmin.

Ennen Geriä ja Mel C:tä tytöt vetivät yhdessä hienon argentiinalaisella tangolla höystetyn version Viva Foreverista ja ilman Geriä Hollerin, joka oli kymmenkertaisesti muistikuviani parempi. Itse asiassa juuri Holler jäi useiksi päiviksi konsertin jälkeenkin soimaan päähään.

Ja sitten konsertin kohokohdat: Mel C ja Geri. Oih. Melanien ääni vain on niin loistava, ja I turn to you biisi ihana. Loistava valoshow ja musiikki ottivat koko areenan vaivatta haltuunsa, ja Melanien ääni tunkeutui luihin ja ytimiin. Itse asiassa taisi olla ensimmäinen kerta konsertin aikana kun meinasin ruveta kyynelehtimään, jotenkin vain kovin vaikuttava kokemus. Geri taas on lähes aina ollut suosikkini, ja Raining men oli myös energian kattoon räjäyttävä esitys.

Aiemmin konsertin aikana esitettiin videokollaaseja Spice girlsien hajoamisesta, ja soolo-osuudet ja Spice Girlsien ilman Geriä esittämät biisit (Holler ja soolojen jälkeen Let Love Lead the Way) symboloivat aikaa hajoamisen jälkeen. Let Love Lead the Wayn jälkeen vuorossa oli Mama, jonka aikana Geri otettiin taas näyttävästi mukaan joukkoon, mikä oli melkoisen liikuttavaa jo itsessään liikuttavan biisin lisäksi (toinen niistä biiseistä joka sai kyynelehtimään :-D). Mamasta oli tehty hieno versio, jossa iso lapsikuoro valkoisissa kaavuissa tuli loppuosiossa lavalle laulamaan mukana kertosäkeessä.

Maman jälkeen vuorossa oli yleisön avustama Happy Birthday Mel C:lle, jolla sattui olemaan synttärit juuri kyseisenä päivänä, ja pieni kokoelma muiden artistien biisejä kuten We are family ja Celebration. Sitten siirryttin olevinaan lopetukseen eli Goodbye biisiin (joka sattumoisin oli viimeinen tyttöjen yhdessä tekemä biisi ennen Gerin lähtemistä). Kaikki tietenkin tiesivät ettei tämä tässä vielä ollut vaikka tytöt lavalta lähtivätkin, ja rytmikkäät taputukset saattelivat konsertin lopulta Encore osioon.

If You Can't Dance-pätkän jälkeen vuorossa oli sitten kaikkien varmasti eniten odottama biisi, eli Wannabe. Konsertin päätti lopullisesti erikoisversio Spice up your lifesta, mikä olikin oikein mainio lopetus. Konserttisalista ulosvirratessamme hoilasimme sitten muun yleisön kanssa noita kahta viimeistä biisiä... :-)

Loppuajasta ei juuri mainittavaa, lähdimme seuraavana aamuna kumpikin lentokentillemme ja kotiin päin. Hieno reissu ja ehdottomasti joka penni arvoinen :-)

Takatalvi

Hetkellinen takatalvi päätti sitten iskeä tänne keväiseen Budapestiinkin. Oli aika mielenkiintoinen tunne, kun aurinko paahtoi selkää niin, että olisi takin voinut pois ottaa, mutta toiselta taivaan puoliskolta tuli taivaan täydeltä lunta :-D Katukauppiaalla myynnissä oleva musta villapaita näytti myös mielenkiintoiselta: ihan kuin siihen olisi ommeltu tuhansia timantteja jotka kimalsivat auringonvalossa, kun lumihiutaleet olivat sulaneet pisaroiksi siihen.

Olin tänään sotilas ja taistelin itseni aamulla kahdeksaksi kouluun vajaan neljän tunnin unen ja liian monen screw driverin jälkeen. Haastetta elämään. Oli kyllä hauska ilta (kiitokset Teijalle ja Tuulialle zorro csokista :-D), mutta harmittaa ettei vieläkään ehtinyt tanssilattialle asti.

Olen pudottanut pari kurssia pois opintosuunnitelmasta. Saksankielistä kurssia en varmaan olisi päässyt läpi (käyn siellä silti kuunteluoppilaana välillä oppiakseni saksaa paremmin) ja Tea and Coffee knowledge ei ollut ihan sitä mitä odotin. Kuuteen seminaariin (ja useisiin erittäin tylsiin luentoihin) on yritetty tunkea hirveä kasa tietoa jostain mausteista, jäätelöstä, hunajasta, etikasta ja ties mistä. Yhdellä kerralla olisi jopa ollut tuota kahvi ja tee tutkiskelua, mutta sekin jotain mikroskoopilla sörkkimistä, niinkuin muutkin kerrat ilmeisesti :-D Lisäksi olisi pitänyt opetella tunnistamaan 52 maustetta ja muistaa niiden englanninkielisten nimien lisäksi vielä latinankieliset nimet. Quite irrelevant, says I.

Tiistaina söin ekan kerran gulassia Hungarian gastronomy tunnilla. Oli kyllä tosi hyvää. Pitää vissiin ravintoloissakin alkaa kokeilla. Itse asiassa olisi kyllä täydellinen ruoka tähän olotilaan, mutta en taida jaksaa yksin lähteä ravintolaan.

Hungarian gastonomy tunneista innostuneena ostin eilen paketillisen paprikamaustetta, jota testasin heti kotiin päästyäni. Voin sanoa että paprikajauhe kermaviiliin sekoitettuna on erinomaista (sopisi hyvin dippikastikkeeksi pelkälleen), ja paistetut pakastevihennekset (etenkin Finduksen sekoitukset) ovat erinomaisia, mutta älkää vain viskatko pannulle sitä kermaviiliä ja sekoittako noita kahta yhteen :-D Ällöä.

Mutta nyt, jotain mahantäytettä hankkimaan.

Sekalaista sakkia

Hmh.

En nyt osaa mitään yhtenäistä keskittyä kirjoittamaan (paljon, paljon ajatuksia päässä), mutta ajattelin nyt jotain irtonaisia tapahtumia raapustella ja päivitellä.

Nenä on vieläkin vähän off kun tänään oli ekaa kertaa Tea&Coffee kurssin seminaari (nimi on vähän hämäävä, ja oikeastaan kyseessä oli jo toka, missasin ekan epähuomiossa) jossa sitten piti opetella haistamaan ja maistamaan 52 maustetta...voitte kuvitella mitä jo valmiiksi kuiva nenä siitä tykkäsi. Ensi viikkoon mennessä pitäisi osata tunnistaa kaikki 52 maustetta ja muistaa vielä latinankieliset nimetkin.

Tiistaina tällä viikolla oli myös miulle ekaa kertaa (missasin vahingossa sen oikean ekan kerran tästäkin :-D) Hungarian gastronomy kurssi, jossa tehtiin mm. monnia (catfish) paprika-kermaviili kastikkeella (nami!! vaikka en yleensä kaloista juuri välitä) ja kermaviili-raejuusto-pekoni-pastaa joka sopi erinomaisesti kyytipojaksi.

Olen paljon lueskellut tarot-kortteja, mistä johtuukin osittain ajatusten paljous. Tullut vähän liiankin osuvia tulkintoja, joista en toisaalta ole osannut irrottaa juuri sitä kipeimmin haluamaani tietoa. Mutta ehkä pitää vain kärsivällisesti odottaa, että asiat selkiytyvät, niinkuin kortitkin neuvoivat :-D

Sain Teemulta lainaan Sinuhe egyptiläisen, jota joskus aiemminkin aloitin lukemaan, mutta en ikinä saanut loppuun asti. Lueskelen sitä nyt tässä sitten kahden muun kirjan ohella: vessalukemisena on Khaled Hosseinin "A Thousand Splendid Suns" joka kertoo tarinaa naisten (ja miesten) elämästä Afganistanin vaihtuvien hallitusten ja vallankumousten keskellä ja ruokakirjana on Naomi Kleinin "The Shock Doctrine" joka kertoo (rahanahneiden ja ihmisarvoista välittämättömien) 'neokonservatiivien' yrityksistä (ja onnistumisista) tuoda taloudellisia vallankumouksia shokkiterapian avulla, ja siinä ohessa shokkiterapiasta noin yleensä, CIA:n mielenhallintakokeista ja kidutusmenetelmistä, joita käytetään tänäkin päivänä Guantanamossa ja vielä laajemmin USA:n salaisissa kuulusteluvankiloissa jne.

Olen myös löytänyt uuden addiktion, eli Subwayn patongit :-D Olenkin nyt vaihtanut pizzan mutustamisen Chicken pizziola patonkien syömiseen...ei varmaankaan yhtään sen terveellisempi vaihtoehto. Tai ehkä hitusen. Siinä on sentään kourallinen tuoretta salaattia.

Jännityksellä odotan lauantaita, joka on Unkarin kansallispäivä. Kaikki ovat kehottaneet pysymään sisätiloissa viime vuosina esiintyneiden mellakoiden takia, mutta kun joka suunnalta kielletään, niin pakkohan se nyt on käydä katsomassa mikä meininki siellä on. Lupaan kuitenkin pysytellä poissa miliisin ja hevosten jaloista.

Nyt voisin kuitenkin taas hetkeksi keskittyä lukemiseen/makaronien keittämiseen/kotitehtävään (ruoka/juomalistan suunnitteluun).

Eat to live or live to eat

Budapest on kylla ruokapaikkojen luvattu maa.

Tuolla lyhyella kadunpatkallakin (n 200m) milla asun oli viime laskemalta viitisentoista erilaista ruoka- ja juomapaikkaa, joista noin puolet kahviloita. Kadun valittomassa ymparist0ssa taas sijaitsevat ainakin Subway ja Pizza Hut, ja kulman takana Mc Donald's, Burger king ja ties mita muuta.

Vaikka lahes kaikki paikat ovatkin tarjonnaltaan erilaisia (kahvila, baari, yokerho, ravintola, pizzeria, sporttibaari, pelibaari jne) niin on silti kylla vaikea valilla ymmartaa miten nama kaikki tulevat toimeen. Noin lyhyella kadun patkalla on kuitenkin aika rajoitettu maara asukkaita, ja vaikka alue onkin turistireittien laheisyydessa, on lahistolla ihan tuhottomasti muitakin ruokapaikkoja.

Itse olen testannut katuni tarjonnasta vasta Haag pizzerian, jossa on kylla laaja tarjonta muitakin ruokia (Pasta Bolognai on ainakin halpaa ja hyvaa) ja Nelson's Cafen, joka oli oikein mukava istustkelupaikka (vaikkakin jattiscreenilla varustettu urheilukisoja varten) hiukan korkeammasta hintatasostaan huolimatta (varmaan varaa pitaa hintoja korkealla kun sijaitsee Budapestin isoimman Synagogan vieressa).

Pitaisi varmaan aloittaa projekti kayda vuorotellen jokaisessa, mutta kun tarjontaa on niin paljon muuallakin, eika kehtaisi sentaan ihan joka paiva ulkona syoda, vaikkei se kukkaroa paljon rasitakaan.

Tanaan ollaan koulun jalkeen menossa Elinan kanssa kaakaotaloon, johon tutustuimme Jonin kanssa jo edellisella Unkarin reissulla. Taidan talla kertaa tosin jattaa chilisuklaakaakaon valista...

Vetoomus (unkarilaisille) naisille

Hyvät kanssasukupuoliedustajani,

kuvitelmani sukupuoleni ylemyydestä ovat ikävästi rapisemassa. Viime aikoina olen tullut nimittäin huomaamaan valitettavan lisääntyneen kordinaation ja hienomotoriikan puutteen keskuudessamme. Joka ikinen kerta mennessäni nykyään yleiseen vessaan, on joko

a) pöntön reunus
b) lattia
c) sekä että

täynnä sinne kuulumattomia roiskeita. Ja koska

a) vessanpönttö on ainoa veden lähde useimmissa yleisissä vessoissa ja
b) sillä ei ole tapana roiskia vesiään ympäriinsä

olen joutunut tekemään sen valitettavan johtopäätöksen, että noiden roiskeiden lähde on ihmillinen.

Siispä kysynkin: jos on pakko hoitaa hommansa seisaallaan (mikä on sinällään ihan varteen otettava vaihtoehto julkisissa vessoissa juuri edellä mainituista syistä) vaikkei ole siihen tarkoitetulla välineistöllä varustettu, onko liikaa pyydetty että siistii sessionsa jäljet niin, ettei seuraavan vierailijan tarvitse kärsiä edeltäjänsä koordinaatiovaikeuksista?

Suoraan sanottuna hävettää olla nainen kun näkee millaista tuhoa sievät ja sivistyneetkin koulutytöt saavat aikaan päästessään vapaasti riehumaan yleisissä WC-tiloissa. Ei kenelläkään, siis toistan, EI KENELLÄKÄÄN, voi olla niin kiire, ettei kerkiä repäistä paria paperipalaa ja pyyhkäistä reunusta nopeasti. Ei teillä ainakaan niin kiire ole ikinä että housut nilkoissa sieltä kopista pomppisitte matkoihinne. Panee siis miettimään, että onko kyseessä jonkinlainen 'anna pahan kiertää'-taktiikka: kun joku muu on roiskaissut niin roiskaisenpa minäkin.

Onhan se ymmärrettävää että ketä tahansa enemmän kuin harmittaa jos sattuu vahingossa lättäämään takamuksensa märälle istuimelle tai tiputtamaan laukkunsa pieneen keltaiseen lammikkoon, mutta jos me kaikki vaivumme viisivuotiaan kostomentaliteetin tasolle ja jätämme lammikkomme leviämään, laahamme kohta nilkkojamme myöten munuaisnesteessä.

Siis kaikki lattialle liruttelijat ja reunuksille roiskijat, voisitteko ystävällisesti ottaa itseänne niskasta kiinni ja opetella joko

a) käyttämään vehkeitänne siihen mihin ne on tarkoitettu, tai
b) käyttämään vehkeitänne HYVIN jollain muulla valitsemallanne tavalla, tai
c) PYYHKIMÄÄN jälkenne!

KIITOS!

PS. Ja pliiiiis, peskää kätenne. Miehet vielä ymmärrän, mutta että naisetkin...

Spring dreams

Ah. Kevät.

Täällä on jo parina päivänä voinut ilman pelkoa paleltumisesta kävellä ulkona pelkässä t-paidassa ja kevyessä neuletakissa (~+15). Ihanaa. Tuulikin on niin lämmin, että ei häiritse vaikka vähän navakasti tuulisikin.

Käytiin Elinan kanssa toista kertaa lounaalla kivassa viinikellari-tyyppisessä ravintolassa, tosi hyvää ruokaa, vaikka ei hintatasoltaan halvimpia paikkoja. Possu oli jälleen uskomattoman mureaa (oluella maustettua possua :-)) ja ruoka muutenkin herkullista. Olen myös ihastunut täkäläisiin makeisiin/puolimakeisiin punaviineihin. Ja palvelu on todella ystävällistä ja mutkatonta, viime kertainen tarjoilijamme muisti meidät heti sisään kävellessämme ja tervehti tuttavallisesti.

Koulussa alkaa vähän turhauttaa huono opetuksen taso. Ja kun äiti silloin joskus kysyit että olisiko se Dubai nyt oikeasti niin paljon parempi paikka että siitä kannattaa niin paljon maksaa, niin voin kyllä 95% varmuudella sanoa, että kyllä, kyllä siitä olisi kannattanut maksaa. Siellä sentään opettajat eivät ole mitään eläkeikäisiä vinksahtaneita kielitaidottomia kääpiä, jotka eivät ymmärrä tämän päivän elämästä tai koulutuksesta mitään...mutta muutoin kyllä olen vielä toistaiseksi oikein tyytyväinen valintaani. Etenkin näin aurinkoisina päivinä Budapest on oikein kaunis kaupunki, ja ihmiset täällä ovat todella ystävällisiä...huomenna olen itseasiassa juuri menossa leffaan erään unkarilaisen tytön kanssa jonka kanssa olen samalla kurssilla koulussa.

Olen kyllä nähnyt kummallisia unia sitten tänne tuloni jälkeen. En ole nähnyt unia vanhemmistani ainakaan niin että niitä muistaisin sitten varhaislapsuuden. Tänne tuloni jälkeen olen sen sijaan melkein joka yö nähnyt hirveän perhekeskeisiä unia. Pari päivää saapumiseni jälkeen näin unta että isi ja Sirpa ryhtyivät tanssijoiksi ja esiintyivät jossain tanssispektaakkelissa (olivat muuten tosi hyviä :-D), sitten näin unta että äiti sai uuden lapsen ja olin synnytystä katsomassa, ja sitten Henna meni naimisiin Honkatien talossamme (oletettavasti Tonin kanssa, ei käynyt unesta ilmi :-D). Yksi viimeisimmistä unista oli sellainen että vedenpaisumus iski maailmaan, ja olimme äidin ja Hennan kanssa aikaisemmin sopineet tapaavamme jossain ja pelastautuvamme äidin laivalle jos näin käy, ja sitten sainkin tietää että äiti oli siirtänyt tapaamispisteemme Hollantiin ja meidän pitäisi lentää sinne ensin ja etsiä äiti jostain... :-D

Mutta palatakseni takaisin kevääseen, niin harmillisesti vaikka ilmat ovatkin ihanat, niin päivät eivät vielä ole hirveän pitkiä. Kello on nyt viisi ja aurinko taitaa laskea puolen tunnin sisällä, enkä kerkiä enää ulos nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä niinkuin tarkoitus oli. Voisin silti ehkä lähteä minisightseeing tourille ja ottaa trolibussin (sähköllä kulkeva bussi) Varosligetiin eli kaupunginpuistoon, kun se tuosta melkein talon edestä kerta lähtee...

Pata kattilaa soimaa

Hmph. Tein tänään kardinaalivirheen ja astuin natsi-Laszlón puvun takille. Taidan tiputtaa kaikki sen tunnit pois lukujärjestyksestä, se luultavasti vihaa miuta loppuvuoden :-D

Tämä siis tapahtui tietenkin täysin vahingossa, kun takki oli jätetty matalan tuolin selkänojalle roikkumaan, niin että se laahasi maata. Pyytelin kovasti anteeksi, mutta kun vastauksena oli jatkuvaa valivalitusta ja kommentteja siitä miten pitäisi katsoa ympärilleen, niin ehdotin kiltisti että voisi ehkä katsoa vähän tarkemmin itse mihin takkinsa laittaa.

Tähän tietenkin vastauksena oli lisää valitusta, ja kun kerta olin monta kertaa pyytänyt ihan vilpittömästi anteeksi, eikä ilmassa ollut minkäänlaista merkkiä anteeksiannosta tai sen myöntämisestä että kyseessä saattoi olla aivan puhdas inhimillinen erehdys, niin poistuin sitten luokasta olkia kohautellen. Olisi tehnyt mieli kapinamielisesti ärsyillä sille kunnolla sen omasta käytöksestä, mutta ehkä ihan hyvä että hillitsin itseni, muuten olisin ainakin joutunut sen mustalle listalle. Vaikka olen siellä varmaan jo nyt. Damn it, meni hyvä alkuasetelma, suomalaiset on kuulemma yleensä sen suosikkeja ja saa 5 kaikista aineista.

Pitkä päivä muutenkin. Koulu alkoi kasilta (nukuin lähinnä ekan tunnin vaikka aihe oli mielenkiintoinen ja opettaja jälleen loistava Mr. Godsave) ja olisi kestänyt puoli kahdeksaan, mutta skippasin osan vikasta tunnista ja lähdin jo puoli seitsemältä, kun en oikein pysynyt mukana tunnilla (Macro economics eli kansantaloutta) termien ja erittäin huonon kuuluvuuden takia (kaikuisa iso luokkatila ja pulisevat oppilaat plus ei niin kovaääninen opettaja). Voi olla etten muutenkaan ota kyseistä ainetta lukujärjestysongelmien takia. (Puhumattakaan 12 tuntisista päivistä...vaikka yllättävän nopsaan nuo tunnit kyllä menee.) Harmi sinänsä, opettaja vaikuttaa kovin sympaattiselta.

Löysin kotimatkalla kaupasta tummaa makaronia, wow, ja ostin kukkamummolta asematunnelista keltaisen ruusun synttäripäivän kunniaksi. Loppuilta oli tarkoitus ottaa rennosti, mutta pitää varmaan tuota lukujärjestystä edelleen setviä jonkunverran. Onneksi huomenna vasta 11.20 kouluun, eikä ole ihan loputtomasti tunteja varmaankaan.

Harmittaa kyllä tuo takkitapaus. Ehkä pitää lupautua maksamaan sen pesulalasku seuraavalla kerralla.

Unkarilaisen organisaation iloja

Eka kouluviikko kohta onneksi ohi, huomenna vielä muutamaan aineeseen pitäisi käydä tutustumassa. Koko viikko on ollut samanlaista säätöä kuin ensimmäinen päivä, kaikista tunneista joilla olen käynyt ehkä kolme on pidetty alunperin lukujärjestyksessä ilmoitetussa luokassa.

Tänään kävin ekaa kertaa koulun päärakennuksessa Alkotmány utcalla (vajaa kymmenen minuutin kävely Markó utcan sivurakennuksesta jossa suurin osa tunneista pidetään) kun kansantalouden tunnin piti olla siellä. Aluksi oli vaikeuksia ylipäätään löytää luokkaa, mutta löysin kuitenkin, erään unkarilaisen tytön suosiollisella avustuksella. Istuin sitten keskelle luokkaa (iso luentosali), ja totesin muutaman minuutin kuluttua, että tunnilla puhutaan pelkästään unkaria, eikä se todellakaan ollut mikään kansantalouden tunti, vaan markkinointia. Häpeillen sitten keräsin tavarani ja yritin livahtaa pois tunnilta, mutta jouduin tietenkin suureen ääneen selittämään miksi olen lähdössä, kun opettaja huomasi lähtöhässäkkäni.

Löysin lopulta tunnin sitten Markó utcan rakennuksesta, vaikkakin olin melkein puoli tuntia myöhässä...

Lounastauko kului kännykästä kuvia poistellessa (kännykamera oli villiintynyt laukussa ja ottanut jtn 40 mustaa kuvaa laukkuni sisällöstä) ja Erasmus-kordinaattoria (Vera Szabó) metsästäessä, ja lopulta sainkin uusimmat, päivitetyt lukujärjestykset. Toivottavasti tuleva viikko kuluu vähemmän tunteja metsästäessä ja enemmän tunneilla istuessa...

Järkyttävää kyllä, että paikalliset opiskelija joutuvat maksamaan tästä kaaoksesta.

Ensimmäisen koulupäivän tunnelmia

Uh. Ensimmäinen päivä lievästi kaoottisessa koulussa ohi.

Koulua oli välillä 9.40-18.00 eli yhteensä reilut kahdeksan tuntia plus matkat (välissä tosin oli puolentoista tunnin hyppäri). Saatan vielä joutua pidentämään päivää puolellatoista tunnilla, mikäli aion tunkea kaikki haluamani aineet lukujärjestykseen. Muiden päivien pitäisi onneksi olla vähän helpompia.

Ensimmäinen tunnista (Negotiation techniques) ei erityisesti sanottavaa, mutta toisen tunnin (Human management) opettajana oli mielenkiintoinen ("herttainen" :-D) noin 75-vuotias "natsi"-Laszló joka hakkasi vähän väliä nyrkkiä pöytään sanojaan korostaakseen, ja yritti opettaa meille käytöstapoja. (Ei ruokaa/juomaa luokkaan, ei laukkuja pöydälle jne.)

Kolmannella tunnilla piti olla FB-managementtia, mutta koska luokka oli tyhjä, eikä kukaan osannut kertoa missä tunti mahdollisesti pidetään, pidin lounastauon. Lounaalta tullessa piti mennä Hotel Operations tunnille, mutta koska luokka oli jälleen tyhjillään, menin sen sijaan Representation techniques (Communications) tunnille, mikä osoittautui mainioksi ratkaisuksi. En alunperin meinannut ottaa kyseistä ainetta ollenkaan, mutta ensimmäiset viisi minuuttia luokassa vakuuttivat minut raivaamaan sille tilaa lukujärjestyksestä. Opettaja, Mr. Alan Godsave, miellyttävä vanhahko britti (?), oli niin loistava ja eli ja näytteli opettamaansa ainetta niin täysin rinnoin, että alkoi suorastaan masentaa, kun kaikki opettajat eivät voi olla sellaisia. Mr. Godsaven äänenkäyttö ja tilan haltuunotto oli niin täydellistä, että välillä olisi voinut kuvitella olevansa teatterissa. Ehdoton suosikkini tähän mennessä.

Neljännellä tunnilla oli tarkoitus olla Quality managementtia, ja tällä kertaa lukujärjestyksessä ilmotettu luokka olikin täynnä oppilaita, joten menin etsimään itselleni paikan. En vielä osannut epäillä mitään vaikka opettaja olikin eriniminen kuin lukujärjestyksessä ilmoitettu, mutta puheenaiheet hieman pistivät miettimään, että miten nämä johtavat itse pääaiheeseen. Reilun kymmenen minuutin päästä opettaja lopulta laittoi esille kurssin esittelykalvoja, joista kävikin sitten ilmi, että kyseessä oli Hotel Operations, eikä suinkaan Quality management. No, koska olin joka tapauksessa jo aiemmin yrittänyt etsitytyä Hotel Operations tunnille, enkä kehdannut muutenkaan kesken tunnin lähteä luokasta ja mennä myöhässä toiselle tunnille, jäin sitten sinne loppuajaksi istuskelemaan.

Tunti oli varsin mitäänsanomaton, lähinnä Unkarin hotellihistoriaa, eikä opettajakaan suuresti sytyttänyt, mutta pitänee nyt vielä katsoa seuraava tunti, jos aiheessa päästäisiin vauhtiin.
Tunnin jälkeen unkarilainen Andi pysäytti minut luokasta tullessani, ja esitteli ystävällisesti itsensä ja kolme ystäväänsä (Juli, Ildi ja Enci, kaikki lempinimiä joistain pidemmistä nimistä). Vaihdoimme sitten kaikkien kanssa puhelinnumeroita, ja sain kutsun torstaille joihinkin BBS:n pippaloihin (Budapest Business School jossa siis opiskelen). Se oli mukavaa, toistaiseksi on ainakin ollut vähän vaikea tutustua keneenkään (tosin jutustelin hetken saksalaisen vaihtarin, Beatan, kanssa koulun kaoottisuudesta :-) )

Nyt vuorossa hiukan kovasti kaivattua lepoa ja asioiden järjestelyä.

Budapestin toinen puoli (aka pakollinen kirjoitus köyhyydestä)

Ostin tänään ruokaa kodittomalle. Luultavasti.

Kauppareissulla tuli kadulla vastaan poika, joka kovasti unkariksi ja parilla sanalla englanniksi selitteli olevansa koditon ja nälkäinen. Ei voinut olla montaa vuotta minua vanhempi. Vaatteet näyttivät kyllä siisteiltä kodittomalle, mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan. Jos jollakin on pokkaa tulla suoraan anelemaan rahaa, niin tuskin se ihan rahassakaan kylpee. Jos itsellä on rahaa, ja toisella on vähemmän, niin miksei sitä sitten auttaisi. Ja viillelty käsivarsi ja toinen paketissa oleva käsi eivät ainakaan kovin onnellisesta ihmisestä kuvaa antaneet.

Selitin sitten osittain elekielelellä että olen kauppaan menossa ja voin hänellekin jotain ostaa samalla. Jokseenkin epäilyttää aina suoraan rahaa antaa, kun ei tiedä mihin viinaan ja huumeisiin ne menevät. Tosin toisaalta mitäpä se minulle kuuluu, mihin kukakin rahansa käyttää, mutta mielummin sitä auttaa toista saamaan murua rinnan alle kuin seuraavan tripin jonnekin tuonelaan.

Hermostuksissani ja laukkuani tarkkaillessani (luottaisitko muka itse ihan sataprosenttisesti epäilyttävän näköiseen tuntemattomaan?) unohdin sitten samalla puolet omista ruokaostoksistani. Poika kuitenkin käyttäytyi varsin kiltisti, ja rahat ja luottokortit ovat vielä tallella. Kovasti kiitteli koko ajan, enkä tiennyt mitä sanoa. Tuotti myös vaikeuksia kommunikoida minun vähäisellä unkarin taidollani ja hänen vähäisellä englannin taidollaan. Onnistuimme kuitenkin toteamaan, että Unkari on sikäli paha maa, että täällä on paljon köyhyyttä.

Köyhyyttä ei kyllä pääse täällä pakoon, vaikka sen monesti oman mielenrauhansa takia blokkaa silmistään ja mielestään. Joka päivä ja hetki ei yksinkertaisesti jaksa tuntea huonoa omaatuntoa siitä että itsellä on asiat niin hyvin, eikä silti auta enempää. Toisaalta, vaikka antaisi kaiken mitä omistaa, ei pystyisi auttamaan edes murto-osaa apua tarvitsevista, eikä varsinkaan pitkällä tähtäimellä. Monet ovat myös haluttomia itse auttamaan itseään, eivätkä halua esim. mennä töihin vaikka mahdollisuus olisikin. (Toisaalta palkat täällä ovat niin surkealla tasolla, että en tiedä auttaisiko töissä käyminen kummoisestikaan.)

Itse olen ottanut asenteeksi sen, että yritän antaa rahaa jos joku tulee sitä suoraan pyytämään, esimerkiksi 'kodittomien uutislehden' kaupittelijoille, jotka sentään tekevät jotain elantonsa eteen. Metron portaissa istuskeleville annan rahaa jos sitä sattuu lähettyvillä olemaan, yleensä yritän kasata turhan pikkukolikot takin taskuun niin että ne voi sieltä helposti kaivaa. Kaikkia ei kuitenkaan pysty auttamaan. Jonkin pitäisi yhteiskunnassa muuttua aika radikaalisti, että metrotunnelit tyhjentyisivät kodittomista.

Kodittomien lisäksi kaupungin hohtoa likaavat joka paikkaa kansoittavat graffitit, ja purkuasteella olevat rakennukset. Pistää vihaksi joka kerta kun näkee graffiteja jonkun kauniin historiallisen rakennuksen seinässä. Ymmärtäisin vielä harmaiden betonimöhkäleiden koristelun kauniilla graffitimaalauksilla, mutta kun vanhojen, kauniiden rakennusten seinään töhritään jotain reviirimerkkejä, niin...



Nyt on kuitenkin aika palata takaisin Budapestin valoisemmalle puolelle, ja lähteä keilaamaan ja syömään tyttöjen kanssa.

Jégorzag királya

Ostin tänään lastenkirjan josta luultavasti ymmärsin otsikon.

Pari sataa sivua luettavaa, joten eiköhän siinä mukavasti aikaa vierähdä parin sadan sanan sanavarastoni ja sanakirjan kanssa :-D

Pitäähän sitä elämässä tavoitteita olla.

Esztergom

Lauantaina vierailimme Unkarin ensimmäisessä pääkaupungissa ja katolisessa keskusessa Esztergomissa. Sää oli mitä mainioin ulkoilulle, ja kiipesimme eräälle Esztergomin kukkuloista katselemaan näköaloja ja vilkaisemaan pientä kappelia. (Kuvassa Julia.)





Kappelin pihan patsaat, ilmeisesti kuvaelma Golgatan kukkulalta, kuvassa eivät näy kolme ristiä:

Ihanan keväisessä säässä oli kyllä huonotkin puolensa. Maa oli paikoittain mutainen, ja onnistuinkin lentämään rähmälleni eräässä mutaisessa rinteessä, sotkien takkini ja laukkuni ja naarmuttaen ranteeni. Onnistuin sentään suojelemaan kädessäni ollutta kameraa kaatuessani.

Kukkulalta jatkoimme matkaa Esztergomin basilikalle, joka on ilmeisesti Unkarin korkein rakennus (100 m, täällä ei olla mitenkään suuruudenhulluja). Kirkossa oli aivan valtavat urut, joiden sointi kuulosti lähinnä melko kaaottiselta mutta vaikuttavalta, ja tietenkin esille oli asetettu söpösti jonkun pyhimyksen pääkallo ja luita (siis mikä näitä katolilaisia oikein vaivaa?).

Kukkulalta otettu kuva basilikasta:

Ja sisältä:

Basilikan jälkeen vuorossa oli lounas läheisessä pikku ravintolassa, jossa söin herkullista valkosipuli-camembert-pähkinä-keittoa, joka tarjoiltiin erikoisesti leivän sisällä:

Esztergom sijaitsee aivan Slovakian ja Unkarin rajalla, joten lounaan jälkeen lähdimme käymään Slovakian puolella. Ei sillä, että siellä mitään nähtävää olisi ollut, mutta kun kerta voi vain kävellä sillan yli toiseen maahan, niin eihän sitä voi jättää kokeilematta :-)

Unkarin ja Slovakian yhdistävä silta Tonavan yli:






Kun palasimme Slovakian puolelta (istuimme pari tuntia jossain tylsässä pubissa), oli jo pimeää, ja näkymä basilikasta oli loistelias. Kuva ei oikein tee oikeutta, mutta liitän sen tähän silti (basilika siis sijaitsi Tonavan rannalla):




Päivän uuvuttavan reissun jälkeen oli vuorossa palinkamaistiaisia (unkarilainen hedelmäviina) saksalaisen ystävämme Sebastianin synttäreillä Balassi Instituutissa, missä suurin osa kielikurssilaisista yöpyy (ja missä oppitunnitkin pidetään tietysti).

Ihmettelen edelleen miksi meitä ei tultu häätämään sieltä missään vaiheessa vaikka pidimme ihan hirveää meteliä ja juoksimme käytävää pitkin ja huoneiden välillä. Ehkä kaikki muut instituuttilaiset olivat launtaita viettämässä jossain Budapestin lukuisista yökerhoista...(meidänkin oli tarkoitus lähteä, mutta emme ikinä päässeet niin pitkälle.)

Hauskaa oli, mutta sunnuntai menikin sitten reissailusta ja riehunnasta toipuessa.

Within temptation

Perjantaina lähdin Hesterin (hollantilainen kielikurssikaverini) seuraksi Within temptationin konserttiin, vaikka en suuremmin bändin tuotantoon ole tutustunut (no, kuka nyt voisi välttää kuulemasta niitä eniten soitettuja hittibiisejä tosin).

Ilta ei kyllä olisi voinut olla sopivampi goottimetallikonsertille. Konserttisalia ympäröivää valtavaa puistoa peitti paksu sumu, mutta Budapestin yllä päiväkausia viipyillyt pilvipeite repeili vihdoin paljastaakseen muutaman tähden ja kirkkaana loistavan puolikuun syvänsinisellä taivaalla. Aavemaisessa ja sokkeloisessa pikkupolkuja täynnä olevassa puistossa oli liiankin helppo eksyä, kun eteensä ei nähnyt kuin muutaman katulampun verran. Puistopolkuja reunustavat lehdettömät ja ryhmyiset puut olisivat voineet olla suoraan jonkun kummituslinnan pihalta - puolittain jo melkein odotin vamppyyrin hiipivän kimppuuni jonkun puun varjosta (asiaa ei yhtään auttanut parhaillaan lukemani Stephenie Meyerin vamppyyri-kirjasarja).


Konserttipaikka oli sinällään pieni yllätys: odotin lähinnä kunnollista modernia konserttisalia joka täyttyisi ehkä tuhansista katsojista, mutta kyseessä olikin lähinnä nuorisotilan ja varastohallin yhdistelmältä vaikuttava hämärästi valaistu betonitönö, joka ei tullut läheskään täyteen.

Pääbändiä lämmitteli ensin unkarilainen Ideas (vähän Nightwish tyylinen) ja sitten saksalainen Coronatus, jolla oli kaksi naissolistia: tavalliseen tapaan laulava altto, ja oopperatyyliin laulava sopraano. Riskialtis yhdistelmä. Välillä sovitukset ja stemmat olivat auttamattoman huonoja, äänet eivät soineet yhteen ja äänenvoimakkuudet olivat päin ***, mutta joissain kappaleissa kaikki loksahti kohdalleen, ja solistien yhteen kietotuvat äänet ja melodia saivat koko ihon kihelmöimään kylmistä väreistä. Ihan kuuntelemisen arvoisia bändejä kaiken kaikkiaan.

Pääbändin ammattimaisuuden verrattuna aiempiin erotti kyllä jo ensisäkeistä. Laulajattaren äänenhallinta oli kutakuinkin toiselta planeetalta toisiin naissolisteihin verrattuna, ja esiintyminen itsevarmaa ja energistä. Vaikka itseäni alkoi jo tässä vaiheessa väsyttää, ja kaikki biisit alkoivat kuulostaa samaa biittiä toistavalta jumputukselta, niin kaunista ääntä kuunteli kyllä mielellään.

Väsymykestäni huolimatta jaksoin myös urheasti pomppia raskaan laukkuni kanssa Hesterin seurana keikan loppuun asti. Sinänsä mielenkiintoinen kokemus, mutta olisi vaatinut ehkä vähän enemmän biisien tuntemusta että olisi voinut enemmän musiikkia arvostaa :-)

Maaliskuussa samalla paikalla esiintyisi Nightwish, pitää katsoa josko jaksaisi vaivautua. Heinäkuussa olisi vuorossa Avril Lavigne, mutta en taida enää silloin olla täällä. Saa nähdä.

Eger

Viime viikonloppuna teimme kielikurssilaisten kanssa retken Egeriin, joka on läheinen kaupunki/kylä viinialueella. Matkan tarkoituksena oli ymmärtääkseni tutustua paikallisiin nähtävyyksiin ja viinikellareihin ja maistella viinejä, mutta loppupeleissä viinikellarit jäivät kokonaan välistä.

Alkuun kävimme jossain kirkossa, josta kukaan ei tiennyt yhtään mitään, tai kertonut yhtään mitään. Sitten taivalsimme (harmaudessa ja tihkusateessa) johonkin museoon, jossa kiipesimme yhdeksän kerrosta portaita, ennenkuin totesimme että ilmeisesti se museo ei ole auki tai siellä ei kannata käydä.

Viimeiseksi kävimme sitten jossain linnakkeessa, jossa nyt oli jotain mielenkiintoa kun kävimme opastetulla kierroksella, joka tosin oli unkarinkielinen. Näennäiset vetäjämme kuitenkin tulkkasivat osan puheista meille, että sai kierroksesta jotain irti.

Kaiken kaikkiaan aika pettymys retki. Odotin että edessä oli lähinnä viinitietouteen painottuva mielenkiintoinen ekskursio, mutta loppujen lopuksi vain vaelsimme väsyneinä, nälissämme ja märkinä harmaassa säässä ja mitäänsanomattomissa paikoissa (ja mitäänsanomattomassa ravintolassa jossa ruoan tulo kesti liian kauan), ja kaiken päälle matkustimme minibussilla jonka sisälämpötila nousi tukahduttavaan 35 asteeseen matkan aikana.

Varsin turhauttavaa.

Pizza á la Budapest

Pizzat täällä ovat kyllä ihan eri maata kuin Suomessa. En ole vielä kertaakaan törmännyt sellaiseen ala-arvoiseen puolimauttomaan kebabpizzerialättyyn (ei sillä ettei kebabpizzeriastakin voisi saada herkullista pizzaa).

Pizzapohjat ovat aika paksuja ja peruskoko melko pieni, ja täällä ilmoitetaan lähes joka paikassa pizzan koko senteissä. (Lähtien pienimmistä esim. 20, 23 ja 26 senttiä jonnekin puolenvälin 32 senttiin ja aina 45 senttiin asti.) Tomaattikastike ei ole mikään oletusarvoinen pizzatäyte, vaan monet pizzoista pohjustetaan esim. tejfölillä, eli hapankermalla (suosittelen kokeilemaan, nami!). Muutenkin kaikki maitotuotteet täytteinä tuntuvat olevan suosittuja, ja paljon käytetään myös esim. maissia ja sitruunan siivuja.

Tuomiokseni on koitunut www.netpincer.hu palvelu, jota kautta pystyy tilaamaan aikalailla mitä tahansa ruokaa kotiin (tosin toistaiseksi olen pysyttäytynyt pizzoissa) lähistön kymmenistä ravintoloista. Osa ravintoloista on auki läpi yön, ja parhaimmillaan pizzan saa kotiinsa noin 20 minuutissa tilauksesta, ja koko hoidosta maksaa alle 4 euroa (nyt puhutaan siis sellaisesta pienestä pizzasta, joka sekin on kyllä varsin täyttävä paksuudessaan). Toisaalta joissain paikoissa tuntuu olevan melko pitkätkin toimitusajat, mutta en ole vielä kokeillut niitä.

Halvat hinnat houkuttelevat muutenkin syömään ulkona, alakerran pizzeriassa maksaa Margerita-pizza 2,5 euroa...

Toistaiseksi kaikken herkullisinta pizzaa olen syönyt Marxim-kommunistipubissa (tutustumisen arvoinen paikka muutenkin kuin pizzan takia :-D). Tilaamani Siberian dream pizza (täytteenä hapankermaa, tonnikalaa, valkosipulia ja oliiveja) oli aivan TAI-VAAL-LI-NEN! Pizzoilla oli myös erihauskoja nimiä, kuten CCCP IZZA.

Joka tapauksessa, älkää siis ihmetelkö jos vaapun täältä takaisin kaksinkertaiseksi paisuneena.

Erinäisiä asioita ensimmäisiltä viikoilta

Sziastok!

Kolmas viikko Budapestissä puolessa välissä. Takana neljä paksua luettua kirjaa, matkat Lontooseen ja Egeriin, Spice Girlsin ja Within tempationin konsertit, n. 56 unkarin oppituntia, muutama epätoivoinen yritys käyttää kaasuhellaa ja liian monta pizzaa (jotka olivat kylläkin erittäin maittavia).

Tarkoitus oli aloittaa blogin pitäminen jo ensimmäisinä päivinä, mutta eihän siitä mitään tullut kaiken juoksemisen keskellä, ja sen jälkeen Reeta jo koukuttikin miut lukemaan Stephenie Meyerin Twilight-sarjaa enkä ole paljon muuta sen jälkeen pystynyt tekemään kuin lukemaan. Kirjat on kuitenkin nyt luettu (*kaipaava huokaus*), joten ehkä olisi aika kirjoittaa pari riviä vaihtelun vuoksi.

Unkarin opiskelu on mielenkiintoista, mutta ei aina ihan sieltä helpoimmasta päästä. Yritä nyt vaikka saada selvää mitä sana megkáposztástalaníthatatlanítottátok pitää sisällään...totuuden nimissä kuitenkin todettakoon että tuo on huono esimerkki ja suurin osa sanoista on suht selkojärkisiä, mutta unkarilaiset ovat noin tuhat kertaa suomalaisia innokkaampia lisäämään erilaisia päätteitä suoraan sanojen loppuun. Lukuunottamatta ehkä sanaa välinpitämättömyydellänsäkäänköhänkään.

Asunnostani pidän kovasti. Onnistuin löytämään kohtuuhintaisen ja hyväkuntoisen kämpän (ja hauskasti eläinkuviosisustetun :-D) ihan keskustasta, mutta sen verran rauhalliselta kadulta että yöllä pystyy nukkumaan, (ei liikenteen melua) vaikka ikkunat eivät turhan paksut olekaan. Keittiön pienuuskaan (koko ehkä neliömetri? :-D) ei toistaiseksi ole haitannut, ainut haittapuoli on kaasuhella (joka on valitettavan yleinen Unkarissa), jonka käyttö aiheuttaa aina traumaattisen stressireaktion.

Heti asuntoon muuttaessani täällä oli kaasuvuoto, kun unohdimme ilmeisesti hellan kaasuhanan päälle edellispäivän esittelykierroksella. Asia onneksi hoitui pienellä tuulettamisella. Lisäksi esitellessään kaasu-uunin käyttöä Alex (vuokraisäntäni) melkein poltti kätensä, hyvä alku siis kaiken kaikkiaan. (Kaasuhella vielä menettelee, mutta se kaasu-uuni, huh. En ole vielä uskaltanut koskea siihen.)

Hmh. Niin paljon asioita päässä, että taidan jakaa loput erillisiin kirjoituksiin. Lopuksi vielä pari kuvaa kämpästä:

Baarinurkkaukseni

Sänkysohvani