Kauppareissulla tuli kadulla vastaan poika, joka kovasti unkariksi ja parilla sanalla englanniksi selitteli olevansa koditon ja nälkäinen. Ei voinut olla montaa vuotta minua vanhempi. Vaatteet näyttivät kyllä siisteiltä kodittomalle, mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan. Jos jollakin on pokkaa tulla suoraan anelemaan rahaa, niin tuskin se ihan rahassakaan kylpee. Jos itsellä on rahaa, ja toisella on vähemmän, niin miksei sitä sitten auttaisi. Ja viillelty käsivarsi ja toinen paketissa oleva käsi eivät ainakaan kovin onnellisesta ihmisestä kuvaa antaneet.
Selitin sitten osittain elekielelellä että olen kauppaan menossa ja voin hänellekin jotain ostaa samalla. Jokseenkin epäilyttää aina suoraan rahaa antaa, kun ei tiedä mihin viinaan ja huumeisiin ne menevät. Tosin toisaalta mitäpä se minulle kuuluu, mihin kukakin rahansa käyttää, mutta mielummin sitä auttaa toista saamaan murua rinnan alle kuin seuraavan tripin jonnekin tuonelaan.
Hermostuksissani ja laukkuani tarkkaillessani (luottaisitko muka itse ihan sataprosenttisesti epäilyttävän näköiseen tuntemattomaan?) unohdin sitten samalla puolet omista ruokaostoksistani. Poika kuitenkin käyttäytyi varsin kiltisti, ja rahat ja luottokortit ovat vielä tallella. Kovasti kiitteli koko ajan, enkä tiennyt mitä sanoa. Tuotti myös vaikeuksia kommunikoida minun vähäisellä unkarin taidollani ja hänen vähäisellä englannin taidollaan. Onnistuimme kuitenkin toteamaan, että Unkari on sikäli paha maa, että täällä on paljon köyhyyttä.
Köyhyyttä ei kyllä pääse täällä pakoon, vaikka sen monesti oman mielenrauhansa takia blokkaa silmistään ja mielestään. Joka päivä ja hetki ei yksinkertaisesti jaksa tuntea huonoa omaatuntoa siitä että itsellä on asiat niin hyvin, eikä silti auta enempää. Toisaalta, vaikka antaisi kaiken mitä omistaa, ei pystyisi auttamaan edes murto-osaa apua tarvitsevista, eikä varsinkaan pitkällä tähtäimellä. Monet ovat myös haluttomia itse auttamaan itseään, eivätkä halua esim. mennä töihin vaikka mahdollisuus olisikin. (Toisaalta palkat täällä ovat niin surkealla tasolla, että en tiedä auttaisiko töissä käyminen kummoisestikaan.)
Itse olen ottanut asenteeksi sen, että yritän antaa rahaa jos joku tulee sitä suoraan pyytämään, esimerkiksi 'kodittomien uutislehden' kaupittelijoille, jotka sentään tekevät jotain elantonsa eteen. Metron portaissa istuskeleville annan rahaa jos sitä sattuu lähettyvillä olemaan, yleensä yritän kasata turhan pikkukolikot takin taskuun niin että ne voi sieltä helposti kaivaa. Kaikkia ei kuitenkaan pysty auttamaan. Jonkin pitäisi yhteiskunnassa muuttua aika radikaalisti, että metrotunnelit tyhjentyisivät kodittomista.
Kodittomien lisäksi kaupungin hohtoa likaavat joka paikkaa kansoittavat graffitit, ja purkuasteella olevat rakennukset. Pistää vihaksi joka kerta kun näkee graffiteja jonkun kauniin historiallisen rakennuksen seinässä. Ymmärtäisin vielä harmaiden betonimöhkäleiden koristelun kauniilla graffitimaalauksilla, mutta kun vanhojen, kauniiden rakennusten seinään töhritään jotain reviirimerkkejä, niin...
Nyt on kuitenkin aika palata takaisin Budapestin valoisemmalle puolelle, ja lähteä keilaamaan ja syömään tyttöjen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti