Flaming Lamborghini

Varoitus!

Seuraava teksti sisältää alaikäisille ja vanhemmille/vanhuksille sopimatonta sisältöä. Älä lue, jos et halua tietää.

*
*
*
*
*
*
*
*
*
*

Luetko edelleen? Vielä on mahdollisuus lopettaa. Viimeinen varoitus.

*
*
*
*
*
*
*
*
*
*

Ja sitten asiaan.

Reetan ystävä, ystävän ystävä ja ystävän ystävän ystävä (Tiina, Liisa ja Julle :-) )ovat parhaillaan käymässä Budapestissä, joten piti sitten heidän kanssaan viettää iltaa (tai sai, paremminkin :-) ). Aloittelimme mukavasti kotona viiniä nautiskellen ja sipsejä ja patonkia syöden. Tähän asti kaikki hyvin.

Tarkoitus oli sitten lähteä tanssimaan, joten menimme School clubille (jossa kävin muutamaa päivää aiemminkin, mutta emme ikinä päässeet varsinaisesti sisälle asti, kun erään seurueen jäsenen piti päästä kotiin). Baaritiskille jonottaessa näimme jonkun juovan liekehtivää juomaa, joten pitihän sitä sitten kokeilla.

Oman vuoron tullessa tilasin tuon kyseisen drinkin, Flaming Lamborghinin. Mitä kyseiseen drinkkiin sitten tuli? Katsotaanpa. Baarimikko kaatoi lasiin viinaa. Ja viinaa. Ja viinaa. Ja viinaa. Tässä vaiheessa juoman pinta sytytettiin tuleen, ja drinkki piti juoda lasin pohjalta pillin läpi, tulen loimutessa.

Drinkkiä juodessani, baarimikko tuiskautteli drinkkiin vielä jotain, joka sai kipinäsuihkuja purkautumaan tulesta, olisiko ollut pippuria. Juoman ollessa melkein lopussa baarimikko kaatoi drinkkiin vielä, tietenkin, LISÄÄ viinaa. (Drinkki siis oli tarkoitus juoda melkein yhteen hengenvetoon ettei pilli sula, en tähän täysin kyennyt vaan baarimikko antoi jossain vaiheessa uuden pillin.)

Tämän jälkeen baarimikon aluksi kaatama vesilasi tulikin ihan tarpeeseen, tosin onnistuin sen parin hörpyn jälkeen tiputtamaan lattialle. Ensimmäinen kerta muuten, kun onnistuin lasin rikkomaan baarissa.

Sitten olinkin ihan järki seis loppu illan. Ei paljon tarvinnut käydä muuta kuin vettä ostamassa.

Kotiin päästiin jossain vaiheessa taksilla, ja olin edelleen ihan aivot narikassa. Mistä ehkä kertoo se, että onnistuin kompuroimaan jotenkin omiin jalkoihini ja kaatumaan lasioviseen baarikaappiini selkä edellä.

Ovi meni tietenkin rikki, selkä ei sentään ihan, mutta olen nyt kivoilla verinaarmuilla ja mustelmilla koristeltu. Lasinsirut kaikki sentään toivottavasti lähtivät selästä suihkussa käydessä.

Gulassikeitto kelpaisi nyt.

Lontoo (lopultakin)

Varoitus! Uuvuttavan pitkä teksti seuraa

Day 1 - travel and delays

Tammikuun toiseksi viikonlopuksi lähdimme Reetan kanssa Lontooseen Spice Girlsien keikalle. (Eli toisinsanoen pari päivää sen jälkeen kun olin juuri päässyt Budapestiin. Tätä ennen matkasin parin viikon aikana uuvuttavan Muutto Helsingistä-Lappeenranta-Gotlanti via Tukholma-Turenki via Tukholma-Kontiolahti-Helsinki-Budapest Bara Hotel-Budapest oma kämppä-reitin.)

Matka Lontooseen oli jokseenkin jännittävä. Aluksi jännitin myöhästynkö lennolta, kun tajusin niin myöhään vasta lähteä Budapestistä lentokenttää kohti. Sitten en meinannut löytää lentokentälle menevää yhteysbussiani, ja lentokentällä oli vielä hirveät jonot (joista yhdessä vahingossa vielä etuilin ja joku käski menemään taemmas jonossa - ärsyttävä tyyppi muuten).

Lutonin (vai oliko se Gatwick, menee sekaisin kummalta kentältä lähdin ja kummalle saavuin) kentälle saapuessamme turbulenssi oli tuulten takia aivan järkyttävä, mutta pääsimme turvalisesti laskeutumaan. Lentokentällä meinasi kuitenkin paniikki iskeä - opasteet olivat melko huonot, enkä edes muistanut miltä firmalta olin varannut matkalipun Stanstedin kentälle menevään bussiin (jonne minun oli tarkoitus mennä Reetaa vastaan). Bussifirman koju kuitenkin löytyi lopulta, ja kun myyjä oli hetken sekoillut varausnumeroni kanssa ja todennut että lippuni oli aivan muuhun osoitteeseen kuin Stanstediin -aiheuttaen minulle pienen sydänkohtauksen- sain tarvitsemani matkalipun.

Bussipysäkki aiheutti lisää hermoilua - missään ei mainittu miltä laiturilta mikäkin bussi lähtee. Lähtöpaikoista oli tarkoitus tulla kuulutuksia, mutta kuulutukset kaikuivat niin metallisen sekavina ettei niistä saanut mitään selvää. Kiersin pysäkit pari kertaa päästä päähän, mutta en löytänyt bussinumeroani. Lopulta paria minuuttia vaille lähtöaikaa päätin vielä kerran käydä tarkastamassa bussin joka seisoi varsinaisen pysäkkialueen ulkopuolella pimeässä, ja jossa aiemmin ei ollut näkynyt mitään numeroa. Kuinkas ollakaan, tämä oli minun bussini. Olin ainut matkustaja alkumatkan, ja mietin kovasti, että näinköhän kaikki mukaan halunneet tajusivat tulla kyytiin - bussi todellakin seisoi umpipimeässä eikä siitä voinut takaapäin päätellä määränpäätä.

Kolmen tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme Stanstedin kentälle, ja edessä oli taas muutama tunti odottelua ennen Reetan lennon saapumista. Tuokaan odottelu ei ollut mitään hermolomaa. Puolisen tuntia ennen Reetan lennon laskeutumista huomasin nimittäin näytöiltä että lento on myöhässä. (23.45->00.00) Olimme varanneet hostellin suht läheltä kenttää sillä perusteella, että hotelli lupasi hakea asiakkaat kentältä aina aamu yhteen asti yöllä. Tuon jälkeen joutuisi käyttämään taksia (jotka ovat ihan törkeän kalliita Lontoossa).

Lento ei laskeutunut 00.00, vaan aika laskeutumiseen valui myöhemmäksi ja myöhemmäksi näytöillä. Lopulta soitin hotelliin tiedottaakseni, että olemme kyllä tulossa, ja sieltä sanottiin, että kunhan vain soitamme yhteen mennessä heidät hakemaan, saamme kyydin. Reetan lento laskeutui lopulta, mutta vaikka kuinka odottelin ja odottelin, ei häntä näkynyt. Kun minuutit lähenivät kello yhtä, olin jo tulla hulluksi odottelusta kännykkä kädessä, mutta lopulta, minuuttia vaille yksi, Reeta viiletti tullien läpi ja sain soitettua meille kyydin :-D

Day 2 - shoppailua, syömistä ja nähtävyyksiä

Majoitus oli viehättävän maalaismaisen persoonallinen, mutta huone olisi kyllä kaivannut perusteellisempaa siivousta. Aamulla nukuimme totaalisen pommiin pienen herätyskellojupakan takia (luulo ei ole tiedon väärti-luulimme kummatkin että toisella on kännykkä torkulla tai jtn muuta sekavaa ja nukuimme herätyksen ohi), mutta loppupeleissä siitä ei ollut paljon haittaa - aamupala ei kuulunutkaan huonehintaan niinkuin kuvittelimme, joten ei haitannut ettemme kerinneet sitä syömään. Ystävällinen aamiaishoitaja antoi meidän kuitenkin siemailla teet ja kahvit ilmaiseksi (norm. hinta 2 puntaa kuppi).

Aamukahvilla:

Saimme kyydin Stanstedin kentälle ( ja ystävällinen kuski varoitti taskuvarkaista) ja hyppäsimme keskustaan menevään bussiin (n.tunnin matka) nautittuamme hieman aamupalaa ja herkullista vaahtokarkkikaakaota Costassa. Keskustassa pääsimmekin heti seikkailemaan metroverkossa (kivan erilaisia pysäkkejä tosi vanhasta tosi moderniin), mutta löysimme hotellille helposti Reetan avuliaiden opaskirjojen kanssa :-)

Ensimmäinen metroasemamme:

Best Western Phoenix olikin sitten tasoltaan miellyttävämpi ja siistimpi majapaikka, ja saimme onneksi vaihtaa aluksi meille annetun ensimmäisen kerroksen tupakkahuoneen tupakoimattomaan, joka sijaitsi neljännessä kerroksessa.

Päivän vierailukohteisiin kuuluivat Trafalgar square, National museum ja Piccadilly cirkus. National museumissa kiertelimme hyvän aikaa maalauksia katselemassa vaikkemme läheskään kaikkea ehtineet näkemään, ja tunnistimme erään Gallen-Kallelan maalauksen suomalaiseksi, vaikkemme tekijää tienneetkään aluksi (järvimaisema). Saimme myös iloksemme kuunnella museointedentin esitelmää Lady Jane Greyn teloitusta kuvaavasta taulusta koululaisryhmälle. Tai kyseessä ei oikeastaan ollut esitelmä, vaan intedentti (pari-kolmekymppinen nainen) innosti ja opasti oppilaita itse tulkitsemaan ja selittämään maalausta (ja onnistui siinä erinomaisesti). Olisivatpa useammat opettajat tuollaisia...

Museon jälkeen kävelimme hetken sillä kirjakauppakadulla jonka nimeä en nyt muista, mutta emme löytäneet mitään kiintoisaa, joten jatkoimme Piccadilly cirkukseen ja siitä Waterstonesin valtavaan kirjakauppaan (jotain 5 kerrostakohan siellä oli, isoja sellaisia), josta jälleen toiseen kirjakauppaan kun emme löytäneet Reetan kaipaamia kirjoja :-D (Stephenie Meyersin kirjat jälleen kyseessä - kannattaa lukea!)

Kakkukauppa jossain Piccadillyn lähellä:

Illallisen jälkeen (italialainen ravintola jossa söimme parmesaanilla höystettyä carpacciota ja margherita pizzaa - NAMI!!!) kokeilimme jälkkäriksi vielä belgialaisia vohveleita katukojusta - en suosittele.

Day 3 - THE SPICE GIRLS!

Päivän ensimmäisten vierailukohteiden - Big Benin, Houses of Parliamentin ja Westminster Abbeyn - jälkeen päätimme käydä lunastamassa konserttiliput, että jos tulee ongelmia, on koko päivä aikaa selvittää niitä :-D (Lippujen ostossa oli pientä sotkua, pitkä tarina.)

Big Ben:

The O2 arena:

This is when it began:

Lippujen saannin jälkeen (hihkuimme tietysti ensin riemusta ja jännityksestä, mutta sen jälkeen) kerkisimme levähtää hetken hotellilla, ennenkuin piti taas lähteä takaisin areenalle.

Kosertin oli tarkoitus alkaa 19.30, joten olimme paikalla tuntia ennen, mutta kävikin ilmi, että tuohon aikaan ihmisiä alettiin vasta päästää sisään. Missään ei ilmoitettu milloin konsertti mahdollisesti alkaa, joten rauhoituimme sitten lukemaan (onneksi otimme kirjoja mukaan) ja katselemaan konserttisalin täyttymistä (olisi pitänyt ottaa kuvia siitä). Jonkun puolentoista tunnin kuluttua lähdin käymään vessassa, ja juuri tuolloin tuli kuulutus että 10 minuuttia konsertin alkuun (ja vessaan oli hirveä jono), sitten 5 minuuttia, 3 minuuttia... Kerkisin takaisin saliin juuri kun konsertin olisi pitänyt alkaa, mutta mistään sellaisesta ei ollut tietoakaan. Reetan mukaan kyseiset aikakuulutukset eivät edes kuuluneet areenan sisällä.

Areena melkein tyhjillään:

Jouduimme vielä odottelemaan melkein puolisen tuntia ennenkuin jotain alkoi tapahtua. Joku alkoi lopulta aloittaa valtavia aaltoja areenan toisesta päästä, ja ne kulkivat huimaa vauhtia koko yleisön läpi aina toiseen päähän. Muutamien aaltojen jälkeen areena viimein pimeni (hieno näky muuten kun kaikilla oli erilaisia valohilavitkuttimia mukanaan, sorruimme myös Reetan kanssa ostamaan fosforirannerenkaita) vapauttaen raivokkaan riemun kiljunnan monituhatpäisestä yleisöstä.

Huono kuva valomerestä:

Konsertti alkoi valonäytöillä vilkkuvalla kuvakollaasilla Spice Girls lapsista (näyttelijöitä) ja aikuisista versioista, ja sitä seuraavalla Spice up your life!-biisillä tyttöjen noustessa ylös korokkeiden päällä lavan uumenista. Laulun ensi tahdit saivat yleisön (meidät mukaan luettuina) ponnistamaan heti jaloilleen ja liittymään innokkaaseen yhteislauluun. Konsertin mielenkiintoisimpia kokemuksia olikin kuulla kymmentuhatpäisen yleisön taustakuoroa joka peitti välillä jopa joitain lauluosuuksia alleen :-D

Loistavaa aloitusta seurasi kourallinen muita hittibiisejä, joista hitaimpien aikana pääsimme hiukan huilaaman kun koko yleisö istui alas (jos muut seisoivat niin ei oikein itse kehdannut istua kun ei nähnyt niin hyvin), tanssiessa ja laulaessa tulikin melkoinen hiki (etenkin Stop-biisiinhän piti vetää sitä tanssia ulkomuistista koko biisin ajan :-D). Konsertin mieleenpainuvimpia osioita olivat hittiputkea seuranneet soololaulut.

Victorian osuus tosin ei ollut laulua nähnytkään, vaan rouva David Beckham esitti jonkinsortin catwalk pätkän tepastellen pitkin lavaa pitkässä laahuksessa (Victoria sai muuten koko konsertin ajan aina laulaessaan suurimmat aplodit, mitä emme yksinkertaisesti voineet Reetan kanssa ymmärtää, kyseessä kun on selkeästi koko joukoin heikoin lahjakkuus. Asialla lienee jotain tekemistä Victorian nykyisten puuhailujen kanssa...).

Victoriaa seurasi Mel B:n loistavan dynaaminen tulkinta Lenny Kravitzin "Are you gonna go my way"-biisistä, jonka keskellä Melanie haki pahaa-aavistamattoman miespuolisen katsojan yleisön joukosta ja raahasi tämän häkkiin lavan keskelle, napautellen ilmassa epäillyttävän näköistä nahkaruoskaa :-D En muistanutkaan että Mel B:llä oli niin hyvä ääni, ja energinen esiintyminen hurmasi kyllä heti puolelleen. Melanieta seuranneen Emman esitys oli hiukan vaisumpi, vaikkakin teknisesti hyvä, mutta arviooni vaikutti ehkä hiukan se, etten ollut kuullut kyseistä biisiä aiemmin.

Ennen Geriä ja Mel C:tä tytöt vetivät yhdessä hienon argentiinalaisella tangolla höystetyn version Viva Foreverista ja ilman Geriä Hollerin, joka oli kymmenkertaisesti muistikuviani parempi. Itse asiassa juuri Holler jäi useiksi päiviksi konsertin jälkeenkin soimaan päähään.

Ja sitten konsertin kohokohdat: Mel C ja Geri. Oih. Melanien ääni vain on niin loistava, ja I turn to you biisi ihana. Loistava valoshow ja musiikki ottivat koko areenan vaivatta haltuunsa, ja Melanien ääni tunkeutui luihin ja ytimiin. Itse asiassa taisi olla ensimmäinen kerta konsertin aikana kun meinasin ruveta kyynelehtimään, jotenkin vain kovin vaikuttava kokemus. Geri taas on lähes aina ollut suosikkini, ja Raining men oli myös energian kattoon räjäyttävä esitys.

Aiemmin konsertin aikana esitettiin videokollaaseja Spice girlsien hajoamisesta, ja soolo-osuudet ja Spice Girlsien ilman Geriä esittämät biisit (Holler ja soolojen jälkeen Let Love Lead the Way) symboloivat aikaa hajoamisen jälkeen. Let Love Lead the Wayn jälkeen vuorossa oli Mama, jonka aikana Geri otettiin taas näyttävästi mukaan joukkoon, mikä oli melkoisen liikuttavaa jo itsessään liikuttavan biisin lisäksi (toinen niistä biiseistä joka sai kyynelehtimään :-D). Mamasta oli tehty hieno versio, jossa iso lapsikuoro valkoisissa kaavuissa tuli loppuosiossa lavalle laulamaan mukana kertosäkeessä.

Maman jälkeen vuorossa oli yleisön avustama Happy Birthday Mel C:lle, jolla sattui olemaan synttärit juuri kyseisenä päivänä, ja pieni kokoelma muiden artistien biisejä kuten We are family ja Celebration. Sitten siirryttin olevinaan lopetukseen eli Goodbye biisiin (joka sattumoisin oli viimeinen tyttöjen yhdessä tekemä biisi ennen Gerin lähtemistä). Kaikki tietenkin tiesivät ettei tämä tässä vielä ollut vaikka tytöt lavalta lähtivätkin, ja rytmikkäät taputukset saattelivat konsertin lopulta Encore osioon.

If You Can't Dance-pätkän jälkeen vuorossa oli sitten kaikkien varmasti eniten odottama biisi, eli Wannabe. Konsertin päätti lopullisesti erikoisversio Spice up your lifesta, mikä olikin oikein mainio lopetus. Konserttisalista ulosvirratessamme hoilasimme sitten muun yleisön kanssa noita kahta viimeistä biisiä... :-)

Loppuajasta ei juuri mainittavaa, lähdimme seuraavana aamuna kumpikin lentokentillemme ja kotiin päin. Hieno reissu ja ehdottomasti joka penni arvoinen :-)

Takatalvi

Hetkellinen takatalvi päätti sitten iskeä tänne keväiseen Budapestiinkin. Oli aika mielenkiintoinen tunne, kun aurinko paahtoi selkää niin, että olisi takin voinut pois ottaa, mutta toiselta taivaan puoliskolta tuli taivaan täydeltä lunta :-D Katukauppiaalla myynnissä oleva musta villapaita näytti myös mielenkiintoiselta: ihan kuin siihen olisi ommeltu tuhansia timantteja jotka kimalsivat auringonvalossa, kun lumihiutaleet olivat sulaneet pisaroiksi siihen.

Olin tänään sotilas ja taistelin itseni aamulla kahdeksaksi kouluun vajaan neljän tunnin unen ja liian monen screw driverin jälkeen. Haastetta elämään. Oli kyllä hauska ilta (kiitokset Teijalle ja Tuulialle zorro csokista :-D), mutta harmittaa ettei vieläkään ehtinyt tanssilattialle asti.

Olen pudottanut pari kurssia pois opintosuunnitelmasta. Saksankielistä kurssia en varmaan olisi päässyt läpi (käyn siellä silti kuunteluoppilaana välillä oppiakseni saksaa paremmin) ja Tea and Coffee knowledge ei ollut ihan sitä mitä odotin. Kuuteen seminaariin (ja useisiin erittäin tylsiin luentoihin) on yritetty tunkea hirveä kasa tietoa jostain mausteista, jäätelöstä, hunajasta, etikasta ja ties mistä. Yhdellä kerralla olisi jopa ollut tuota kahvi ja tee tutkiskelua, mutta sekin jotain mikroskoopilla sörkkimistä, niinkuin muutkin kerrat ilmeisesti :-D Lisäksi olisi pitänyt opetella tunnistamaan 52 maustetta ja muistaa niiden englanninkielisten nimien lisäksi vielä latinankieliset nimet. Quite irrelevant, says I.

Tiistaina söin ekan kerran gulassia Hungarian gastronomy tunnilla. Oli kyllä tosi hyvää. Pitää vissiin ravintoloissakin alkaa kokeilla. Itse asiassa olisi kyllä täydellinen ruoka tähän olotilaan, mutta en taida jaksaa yksin lähteä ravintolaan.

Hungarian gastonomy tunneista innostuneena ostin eilen paketillisen paprikamaustetta, jota testasin heti kotiin päästyäni. Voin sanoa että paprikajauhe kermaviiliin sekoitettuna on erinomaista (sopisi hyvin dippikastikkeeksi pelkälleen), ja paistetut pakastevihennekset (etenkin Finduksen sekoitukset) ovat erinomaisia, mutta älkää vain viskatko pannulle sitä kermaviiliä ja sekoittako noita kahta yhteen :-D Ällöä.

Mutta nyt, jotain mahantäytettä hankkimaan.

Sekalaista sakkia

Hmh.

En nyt osaa mitään yhtenäistä keskittyä kirjoittamaan (paljon, paljon ajatuksia päässä), mutta ajattelin nyt jotain irtonaisia tapahtumia raapustella ja päivitellä.

Nenä on vieläkin vähän off kun tänään oli ekaa kertaa Tea&Coffee kurssin seminaari (nimi on vähän hämäävä, ja oikeastaan kyseessä oli jo toka, missasin ekan epähuomiossa) jossa sitten piti opetella haistamaan ja maistamaan 52 maustetta...voitte kuvitella mitä jo valmiiksi kuiva nenä siitä tykkäsi. Ensi viikkoon mennessä pitäisi osata tunnistaa kaikki 52 maustetta ja muistaa vielä latinankieliset nimetkin.

Tiistaina tällä viikolla oli myös miulle ekaa kertaa (missasin vahingossa sen oikean ekan kerran tästäkin :-D) Hungarian gastronomy kurssi, jossa tehtiin mm. monnia (catfish) paprika-kermaviili kastikkeella (nami!! vaikka en yleensä kaloista juuri välitä) ja kermaviili-raejuusto-pekoni-pastaa joka sopi erinomaisesti kyytipojaksi.

Olen paljon lueskellut tarot-kortteja, mistä johtuukin osittain ajatusten paljous. Tullut vähän liiankin osuvia tulkintoja, joista en toisaalta ole osannut irrottaa juuri sitä kipeimmin haluamaani tietoa. Mutta ehkä pitää vain kärsivällisesti odottaa, että asiat selkiytyvät, niinkuin kortitkin neuvoivat :-D

Sain Teemulta lainaan Sinuhe egyptiläisen, jota joskus aiemminkin aloitin lukemaan, mutta en ikinä saanut loppuun asti. Lueskelen sitä nyt tässä sitten kahden muun kirjan ohella: vessalukemisena on Khaled Hosseinin "A Thousand Splendid Suns" joka kertoo tarinaa naisten (ja miesten) elämästä Afganistanin vaihtuvien hallitusten ja vallankumousten keskellä ja ruokakirjana on Naomi Kleinin "The Shock Doctrine" joka kertoo (rahanahneiden ja ihmisarvoista välittämättömien) 'neokonservatiivien' yrityksistä (ja onnistumisista) tuoda taloudellisia vallankumouksia shokkiterapian avulla, ja siinä ohessa shokkiterapiasta noin yleensä, CIA:n mielenhallintakokeista ja kidutusmenetelmistä, joita käytetään tänäkin päivänä Guantanamossa ja vielä laajemmin USA:n salaisissa kuulusteluvankiloissa jne.

Olen myös löytänyt uuden addiktion, eli Subwayn patongit :-D Olenkin nyt vaihtanut pizzan mutustamisen Chicken pizziola patonkien syömiseen...ei varmaankaan yhtään sen terveellisempi vaihtoehto. Tai ehkä hitusen. Siinä on sentään kourallinen tuoretta salaattia.

Jännityksellä odotan lauantaita, joka on Unkarin kansallispäivä. Kaikki ovat kehottaneet pysymään sisätiloissa viime vuosina esiintyneiden mellakoiden takia, mutta kun joka suunnalta kielletään, niin pakkohan se nyt on käydä katsomassa mikä meininki siellä on. Lupaan kuitenkin pysytellä poissa miliisin ja hevosten jaloista.

Nyt voisin kuitenkin taas hetkeksi keskittyä lukemiseen/makaronien keittämiseen/kotitehtävään (ruoka/juomalistan suunnitteluun).

Eat to live or live to eat

Budapest on kylla ruokapaikkojen luvattu maa.

Tuolla lyhyella kadunpatkallakin (n 200m) milla asun oli viime laskemalta viitisentoista erilaista ruoka- ja juomapaikkaa, joista noin puolet kahviloita. Kadun valittomassa ymparist0ssa taas sijaitsevat ainakin Subway ja Pizza Hut, ja kulman takana Mc Donald's, Burger king ja ties mita muuta.

Vaikka lahes kaikki paikat ovatkin tarjonnaltaan erilaisia (kahvila, baari, yokerho, ravintola, pizzeria, sporttibaari, pelibaari jne) niin on silti kylla vaikea valilla ymmartaa miten nama kaikki tulevat toimeen. Noin lyhyella kadun patkalla on kuitenkin aika rajoitettu maara asukkaita, ja vaikka alue onkin turistireittien laheisyydessa, on lahistolla ihan tuhottomasti muitakin ruokapaikkoja.

Itse olen testannut katuni tarjonnasta vasta Haag pizzerian, jossa on kylla laaja tarjonta muitakin ruokia (Pasta Bolognai on ainakin halpaa ja hyvaa) ja Nelson's Cafen, joka oli oikein mukava istustkelupaikka (vaikkakin jattiscreenilla varustettu urheilukisoja varten) hiukan korkeammasta hintatasostaan huolimatta (varmaan varaa pitaa hintoja korkealla kun sijaitsee Budapestin isoimman Synagogan vieressa).

Pitaisi varmaan aloittaa projekti kayda vuorotellen jokaisessa, mutta kun tarjontaa on niin paljon muuallakin, eika kehtaisi sentaan ihan joka paiva ulkona syoda, vaikkei se kukkaroa paljon rasitakaan.

Tanaan ollaan koulun jalkeen menossa Elinan kanssa kaakaotaloon, johon tutustuimme Jonin kanssa jo edellisella Unkarin reissulla. Taidan talla kertaa tosin jattaa chilisuklaakaakaon valista...

Vetoomus (unkarilaisille) naisille

Hyvät kanssasukupuoliedustajani,

kuvitelmani sukupuoleni ylemyydestä ovat ikävästi rapisemassa. Viime aikoina olen tullut nimittäin huomaamaan valitettavan lisääntyneen kordinaation ja hienomotoriikan puutteen keskuudessamme. Joka ikinen kerta mennessäni nykyään yleiseen vessaan, on joko

a) pöntön reunus
b) lattia
c) sekä että

täynnä sinne kuulumattomia roiskeita. Ja koska

a) vessanpönttö on ainoa veden lähde useimmissa yleisissä vessoissa ja
b) sillä ei ole tapana roiskia vesiään ympäriinsä

olen joutunut tekemään sen valitettavan johtopäätöksen, että noiden roiskeiden lähde on ihmillinen.

Siispä kysynkin: jos on pakko hoitaa hommansa seisaallaan (mikä on sinällään ihan varteen otettava vaihtoehto julkisissa vessoissa juuri edellä mainituista syistä) vaikkei ole siihen tarkoitetulla välineistöllä varustettu, onko liikaa pyydetty että siistii sessionsa jäljet niin, ettei seuraavan vierailijan tarvitse kärsiä edeltäjänsä koordinaatiovaikeuksista?

Suoraan sanottuna hävettää olla nainen kun näkee millaista tuhoa sievät ja sivistyneetkin koulutytöt saavat aikaan päästessään vapaasti riehumaan yleisissä WC-tiloissa. Ei kenelläkään, siis toistan, EI KENELLÄKÄÄN, voi olla niin kiire, ettei kerkiä repäistä paria paperipalaa ja pyyhkäistä reunusta nopeasti. Ei teillä ainakaan niin kiire ole ikinä että housut nilkoissa sieltä kopista pomppisitte matkoihinne. Panee siis miettimään, että onko kyseessä jonkinlainen 'anna pahan kiertää'-taktiikka: kun joku muu on roiskaissut niin roiskaisenpa minäkin.

Onhan se ymmärrettävää että ketä tahansa enemmän kuin harmittaa jos sattuu vahingossa lättäämään takamuksensa märälle istuimelle tai tiputtamaan laukkunsa pieneen keltaiseen lammikkoon, mutta jos me kaikki vaivumme viisivuotiaan kostomentaliteetin tasolle ja jätämme lammikkomme leviämään, laahamme kohta nilkkojamme myöten munuaisnesteessä.

Siis kaikki lattialle liruttelijat ja reunuksille roiskijat, voisitteko ystävällisesti ottaa itseänne niskasta kiinni ja opetella joko

a) käyttämään vehkeitänne siihen mihin ne on tarkoitettu, tai
b) käyttämään vehkeitänne HYVIN jollain muulla valitsemallanne tavalla, tai
c) PYYHKIMÄÄN jälkenne!

KIITOS!

PS. Ja pliiiiis, peskää kätenne. Miehet vielä ymmärrän, mutta että naisetkin...