Ah. Kevät.
Täällä on jo parina päivänä voinut ilman pelkoa paleltumisesta kävellä ulkona pelkässä t-paidassa ja kevyessä neuletakissa (~+15). Ihanaa. Tuulikin on niin lämmin, että ei häiritse vaikka vähän navakasti tuulisikin.
Käytiin Elinan kanssa toista kertaa lounaalla kivassa viinikellari-tyyppisessä ravintolassa, tosi hyvää ruokaa, vaikka ei hintatasoltaan halvimpia paikkoja. Possu oli jälleen uskomattoman mureaa (oluella maustettua possua :-)) ja ruoka muutenkin herkullista. Olen myös ihastunut täkäläisiin makeisiin/puolimakeisiin punaviineihin. Ja palvelu on todella ystävällistä ja mutkatonta, viime kertainen tarjoilijamme muisti meidät heti sisään kävellessämme ja tervehti tuttavallisesti.
Koulussa alkaa vähän turhauttaa huono opetuksen taso. Ja kun äiti silloin joskus kysyit että olisiko se Dubai nyt oikeasti niin paljon parempi paikka että siitä kannattaa niin paljon maksaa, niin voin kyllä 95% varmuudella sanoa, että kyllä, kyllä siitä olisi kannattanut maksaa. Siellä sentään opettajat eivät ole mitään eläkeikäisiä vinksahtaneita kielitaidottomia kääpiä, jotka eivät ymmärrä tämän päivän elämästä tai koulutuksesta mitään...mutta muutoin kyllä olen vielä toistaiseksi oikein tyytyväinen valintaani. Etenkin näin aurinkoisina päivinä Budapest on oikein kaunis kaupunki, ja ihmiset täällä ovat todella ystävällisiä...huomenna olen itseasiassa juuri menossa leffaan erään unkarilaisen tytön kanssa jonka kanssa olen samalla kurssilla koulussa.
Olen kyllä nähnyt kummallisia unia sitten tänne tuloni jälkeen. En ole nähnyt unia vanhemmistani ainakaan niin että niitä muistaisin sitten varhaislapsuuden. Tänne tuloni jälkeen olen sen sijaan melkein joka yö nähnyt hirveän perhekeskeisiä unia. Pari päivää saapumiseni jälkeen näin unta että isi ja Sirpa ryhtyivät tanssijoiksi ja esiintyivät jossain tanssispektaakkelissa (olivat muuten tosi hyviä :-D), sitten näin unta että äiti sai uuden lapsen ja olin synnytystä katsomassa, ja sitten Henna meni naimisiin Honkatien talossamme (oletettavasti Tonin kanssa, ei käynyt unesta ilmi :-D). Yksi viimeisimmistä unista oli sellainen että vedenpaisumus iski maailmaan, ja olimme äidin ja Hennan kanssa aikaisemmin sopineet tapaavamme jossain ja pelastautuvamme äidin laivalle jos näin käy, ja sitten sainkin tietää että äiti oli siirtänyt tapaamispisteemme Hollantiin ja meidän pitäisi lentää sinne ensin ja etsiä äiti jostain... :-D
Mutta palatakseni takaisin kevääseen, niin harmillisesti vaikka ilmat ovatkin ihanat, niin päivät eivät vielä ole hirveän pitkiä. Kello on nyt viisi ja aurinko taitaa laskea puolen tunnin sisällä, enkä kerkiä enää ulos nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä niinkuin tarkoitus oli. Voisin silti ehkä lähteä minisightseeing tourille ja ottaa trolibussin (sähköllä kulkeva bussi) Varosligetiin eli kaupunginpuistoon, kun se tuosta melkein talon edestä kerta lähtee...
tiistai 26. helmikuuta 2008
maanantai 18. helmikuuta 2008
Pata kattilaa soimaa
Hmph. Tein tänään kardinaalivirheen ja astuin natsi-Laszlón puvun takille. Taidan tiputtaa kaikki sen tunnit pois lukujärjestyksestä, se luultavasti vihaa miuta loppuvuoden :-D
Tämä siis tapahtui tietenkin täysin vahingossa, kun takki oli jätetty matalan tuolin selkänojalle roikkumaan, niin että se laahasi maata. Pyytelin kovasti anteeksi, mutta kun vastauksena oli jatkuvaa valivalitusta ja kommentteja siitä miten pitäisi katsoa ympärilleen, niin ehdotin kiltisti että voisi ehkä katsoa vähän tarkemmin itse mihin takkinsa laittaa.
Tähän tietenkin vastauksena oli lisää valitusta, ja kun kerta olin monta kertaa pyytänyt ihan vilpittömästi anteeksi, eikä ilmassa ollut minkäänlaista merkkiä anteeksiannosta tai sen myöntämisestä että kyseessä saattoi olla aivan puhdas inhimillinen erehdys, niin poistuin sitten luokasta olkia kohautellen. Olisi tehnyt mieli kapinamielisesti ärsyillä sille kunnolla sen omasta käytöksestä, mutta ehkä ihan hyvä että hillitsin itseni, muuten olisin ainakin joutunut sen mustalle listalle. Vaikka olen siellä varmaan jo nyt. Damn it, meni hyvä alkuasetelma, suomalaiset on kuulemma yleensä sen suosikkeja ja saa 5 kaikista aineista.
Pitkä päivä muutenkin. Koulu alkoi kasilta (nukuin lähinnä ekan tunnin vaikka aihe oli mielenkiintoinen ja opettaja jälleen loistava Mr. Godsave) ja olisi kestänyt puoli kahdeksaan, mutta skippasin osan vikasta tunnista ja lähdin jo puoli seitsemältä, kun en oikein pysynyt mukana tunnilla (Macro economics eli kansantaloutta) termien ja erittäin huonon kuuluvuuden takia (kaikuisa iso luokkatila ja pulisevat oppilaat plus ei niin kovaääninen opettaja). Voi olla etten muutenkaan ota kyseistä ainetta lukujärjestysongelmien takia. (Puhumattakaan 12 tuntisista päivistä...vaikka yllättävän nopsaan nuo tunnit kyllä menee.) Harmi sinänsä, opettaja vaikuttaa kovin sympaattiselta.
Löysin kotimatkalla kaupasta tummaa makaronia, wow, ja ostin kukkamummolta asematunnelista keltaisen ruusun synttäripäivän kunniaksi. Loppuilta oli tarkoitus ottaa rennosti, mutta pitää varmaan tuota lukujärjestystä edelleen setviä jonkunverran. Onneksi huomenna vasta 11.20 kouluun, eikä ole ihan loputtomasti tunteja varmaankaan.
Harmittaa kyllä tuo takkitapaus. Ehkä pitää lupautua maksamaan sen pesulalasku seuraavalla kerralla.
Tämä siis tapahtui tietenkin täysin vahingossa, kun takki oli jätetty matalan tuolin selkänojalle roikkumaan, niin että se laahasi maata. Pyytelin kovasti anteeksi, mutta kun vastauksena oli jatkuvaa valivalitusta ja kommentteja siitä miten pitäisi katsoa ympärilleen, niin ehdotin kiltisti että voisi ehkä katsoa vähän tarkemmin itse mihin takkinsa laittaa.
Tähän tietenkin vastauksena oli lisää valitusta, ja kun kerta olin monta kertaa pyytänyt ihan vilpittömästi anteeksi, eikä ilmassa ollut minkäänlaista merkkiä anteeksiannosta tai sen myöntämisestä että kyseessä saattoi olla aivan puhdas inhimillinen erehdys, niin poistuin sitten luokasta olkia kohautellen. Olisi tehnyt mieli kapinamielisesti ärsyillä sille kunnolla sen omasta käytöksestä, mutta ehkä ihan hyvä että hillitsin itseni, muuten olisin ainakin joutunut sen mustalle listalle. Vaikka olen siellä varmaan jo nyt. Damn it, meni hyvä alkuasetelma, suomalaiset on kuulemma yleensä sen suosikkeja ja saa 5 kaikista aineista.
Pitkä päivä muutenkin. Koulu alkoi kasilta (nukuin lähinnä ekan tunnin vaikka aihe oli mielenkiintoinen ja opettaja jälleen loistava Mr. Godsave) ja olisi kestänyt puoli kahdeksaan, mutta skippasin osan vikasta tunnista ja lähdin jo puoli seitsemältä, kun en oikein pysynyt mukana tunnilla (Macro economics eli kansantaloutta) termien ja erittäin huonon kuuluvuuden takia (kaikuisa iso luokkatila ja pulisevat oppilaat plus ei niin kovaääninen opettaja). Voi olla etten muutenkaan ota kyseistä ainetta lukujärjestysongelmien takia. (Puhumattakaan 12 tuntisista päivistä...vaikka yllättävän nopsaan nuo tunnit kyllä menee.) Harmi sinänsä, opettaja vaikuttaa kovin sympaattiselta.
Löysin kotimatkalla kaupasta tummaa makaronia, wow, ja ostin kukkamummolta asematunnelista keltaisen ruusun synttäripäivän kunniaksi. Loppuilta oli tarkoitus ottaa rennosti, mutta pitää varmaan tuota lukujärjestystä edelleen setviä jonkunverran. Onneksi huomenna vasta 11.20 kouluun, eikä ole ihan loputtomasti tunteja varmaankaan.
Harmittaa kyllä tuo takkitapaus. Ehkä pitää lupautua maksamaan sen pesulalasku seuraavalla kerralla.
torstai 14. helmikuuta 2008
Unkarilaisen organisaation iloja
Eka kouluviikko kohta onneksi ohi, huomenna vielä muutamaan aineeseen pitäisi käydä tutustumassa. Koko viikko on ollut samanlaista säätöä kuin ensimmäinen päivä, kaikista tunneista joilla olen käynyt ehkä kolme on pidetty alunperin lukujärjestyksessä ilmoitetussa luokassa.
Tänään kävin ekaa kertaa koulun päärakennuksessa Alkotmány utcalla (vajaa kymmenen minuutin kävely Markó utcan sivurakennuksesta jossa suurin osa tunneista pidetään) kun kansantalouden tunnin piti olla siellä. Aluksi oli vaikeuksia ylipäätään löytää luokkaa, mutta löysin kuitenkin, erään unkarilaisen tytön suosiollisella avustuksella. Istuin sitten keskelle luokkaa (iso luentosali), ja totesin muutaman minuutin kuluttua, että tunnilla puhutaan pelkästään unkaria, eikä se todellakaan ollut mikään kansantalouden tunti, vaan markkinointia. Häpeillen sitten keräsin tavarani ja yritin livahtaa pois tunnilta, mutta jouduin tietenkin suureen ääneen selittämään miksi olen lähdössä, kun opettaja huomasi lähtöhässäkkäni.
Löysin lopulta tunnin sitten Markó utcan rakennuksesta, vaikkakin olin melkein puoli tuntia myöhässä...
Lounastauko kului kännykästä kuvia poistellessa (kännykamera oli villiintynyt laukussa ja ottanut jtn 40 mustaa kuvaa laukkuni sisällöstä) ja Erasmus-kordinaattoria (Vera Szabó) metsästäessä, ja lopulta sainkin uusimmat, päivitetyt lukujärjestykset. Toivottavasti tuleva viikko kuluu vähemmän tunteja metsästäessä ja enemmän tunneilla istuessa...
Järkyttävää kyllä, että paikalliset opiskelija joutuvat maksamaan tästä kaaoksesta.
Tänään kävin ekaa kertaa koulun päärakennuksessa Alkotmány utcalla (vajaa kymmenen minuutin kävely Markó utcan sivurakennuksesta jossa suurin osa tunneista pidetään) kun kansantalouden tunnin piti olla siellä. Aluksi oli vaikeuksia ylipäätään löytää luokkaa, mutta löysin kuitenkin, erään unkarilaisen tytön suosiollisella avustuksella. Istuin sitten keskelle luokkaa (iso luentosali), ja totesin muutaman minuutin kuluttua, että tunnilla puhutaan pelkästään unkaria, eikä se todellakaan ollut mikään kansantalouden tunti, vaan markkinointia. Häpeillen sitten keräsin tavarani ja yritin livahtaa pois tunnilta, mutta jouduin tietenkin suureen ääneen selittämään miksi olen lähdössä, kun opettaja huomasi lähtöhässäkkäni.
Löysin lopulta tunnin sitten Markó utcan rakennuksesta, vaikkakin olin melkein puoli tuntia myöhässä...
Lounastauko kului kännykästä kuvia poistellessa (kännykamera oli villiintynyt laukussa ja ottanut jtn 40 mustaa kuvaa laukkuni sisällöstä) ja Erasmus-kordinaattoria (Vera Szabó) metsästäessä, ja lopulta sainkin uusimmat, päivitetyt lukujärjestykset. Toivottavasti tuleva viikko kuluu vähemmän tunteja metsästäessä ja enemmän tunneilla istuessa...
Järkyttävää kyllä, että paikalliset opiskelija joutuvat maksamaan tästä kaaoksesta.
maanantai 11. helmikuuta 2008
Ensimmäisen koulupäivän tunnelmia
Uh. Ensimmäinen päivä lievästi kaoottisessa koulussa ohi.
Koulua oli välillä 9.40-18.00 eli yhteensä reilut kahdeksan tuntia plus matkat (välissä tosin oli puolentoista tunnin hyppäri). Saatan vielä joutua pidentämään päivää puolellatoista tunnilla, mikäli aion tunkea kaikki haluamani aineet lukujärjestykseen. Muiden päivien pitäisi onneksi olla vähän helpompia.
Ensimmäinen tunnista (Negotiation techniques) ei erityisesti sanottavaa, mutta toisen tunnin (Human management) opettajana oli mielenkiintoinen ("herttainen" :-D) noin 75-vuotias "natsi"-Laszló joka hakkasi vähän väliä nyrkkiä pöytään sanojaan korostaakseen, ja yritti opettaa meille käytöstapoja. (Ei ruokaa/juomaa luokkaan, ei laukkuja pöydälle jne.)
Kolmannella tunnilla piti olla FB-managementtia, mutta koska luokka oli tyhjä, eikä kukaan osannut kertoa missä tunti mahdollisesti pidetään, pidin lounastauon. Lounaalta tullessa piti mennä Hotel Operations tunnille, mutta koska luokka oli jälleen tyhjillään, menin sen sijaan Representation techniques (Communications) tunnille, mikä osoittautui mainioksi ratkaisuksi. En alunperin meinannut ottaa kyseistä ainetta ollenkaan, mutta ensimmäiset viisi minuuttia luokassa vakuuttivat minut raivaamaan sille tilaa lukujärjestyksestä. Opettaja, Mr. Alan Godsave, miellyttävä vanhahko britti (?), oli niin loistava ja eli ja näytteli opettamaansa ainetta niin täysin rinnoin, että alkoi suorastaan masentaa, kun kaikki opettajat eivät voi olla sellaisia. Mr. Godsaven äänenkäyttö ja tilan haltuunotto oli niin täydellistä, että välillä olisi voinut kuvitella olevansa teatterissa. Ehdoton suosikkini tähän mennessä.
Neljännellä tunnilla oli tarkoitus olla Quality managementtia, ja tällä kertaa lukujärjestyksessä ilmotettu luokka olikin täynnä oppilaita, joten menin etsimään itselleni paikan. En vielä osannut epäillä mitään vaikka opettaja olikin eriniminen kuin lukujärjestyksessä ilmoitettu, mutta puheenaiheet hieman pistivät miettimään, että miten nämä johtavat itse pääaiheeseen. Reilun kymmenen minuutin päästä opettaja lopulta laittoi esille kurssin esittelykalvoja, joista kävikin sitten ilmi, että kyseessä oli Hotel Operations, eikä suinkaan Quality management. No, koska olin joka tapauksessa jo aiemmin yrittänyt etsitytyä Hotel Operations tunnille, enkä kehdannut muutenkaan kesken tunnin lähteä luokasta ja mennä myöhässä toiselle tunnille, jäin sitten sinne loppuajaksi istuskelemaan.
Tunti oli varsin mitäänsanomaton, lähinnä Unkarin hotellihistoriaa, eikä opettajakaan suuresti sytyttänyt, mutta pitänee nyt vielä katsoa seuraava tunti, jos aiheessa päästäisiin vauhtiin.
Tunnin jälkeen unkarilainen Andi pysäytti minut luokasta tullessani, ja esitteli ystävällisesti itsensä ja kolme ystäväänsä (Juli, Ildi ja Enci, kaikki lempinimiä joistain pidemmistä nimistä). Vaihdoimme sitten kaikkien kanssa puhelinnumeroita, ja sain kutsun torstaille joihinkin BBS:n pippaloihin (Budapest Business School jossa siis opiskelen). Se oli mukavaa, toistaiseksi on ainakin ollut vähän vaikea tutustua keneenkään (tosin jutustelin hetken saksalaisen vaihtarin, Beatan, kanssa koulun kaoottisuudesta :-) )
Nyt vuorossa hiukan kovasti kaivattua lepoa ja asioiden järjestelyä.
Koulua oli välillä 9.40-18.00 eli yhteensä reilut kahdeksan tuntia plus matkat (välissä tosin oli puolentoista tunnin hyppäri). Saatan vielä joutua pidentämään päivää puolellatoista tunnilla, mikäli aion tunkea kaikki haluamani aineet lukujärjestykseen. Muiden päivien pitäisi onneksi olla vähän helpompia.
Ensimmäinen tunnista (Negotiation techniques) ei erityisesti sanottavaa, mutta toisen tunnin (Human management) opettajana oli mielenkiintoinen ("herttainen" :-D) noin 75-vuotias "natsi"-Laszló joka hakkasi vähän väliä nyrkkiä pöytään sanojaan korostaakseen, ja yritti opettaa meille käytöstapoja. (Ei ruokaa/juomaa luokkaan, ei laukkuja pöydälle jne.)
Kolmannella tunnilla piti olla FB-managementtia, mutta koska luokka oli tyhjä, eikä kukaan osannut kertoa missä tunti mahdollisesti pidetään, pidin lounastauon. Lounaalta tullessa piti mennä Hotel Operations tunnille, mutta koska luokka oli jälleen tyhjillään, menin sen sijaan Representation techniques (Communications) tunnille, mikä osoittautui mainioksi ratkaisuksi. En alunperin meinannut ottaa kyseistä ainetta ollenkaan, mutta ensimmäiset viisi minuuttia luokassa vakuuttivat minut raivaamaan sille tilaa lukujärjestyksestä. Opettaja, Mr. Alan Godsave, miellyttävä vanhahko britti (?), oli niin loistava ja eli ja näytteli opettamaansa ainetta niin täysin rinnoin, että alkoi suorastaan masentaa, kun kaikki opettajat eivät voi olla sellaisia. Mr. Godsaven äänenkäyttö ja tilan haltuunotto oli niin täydellistä, että välillä olisi voinut kuvitella olevansa teatterissa. Ehdoton suosikkini tähän mennessä.
Neljännellä tunnilla oli tarkoitus olla Quality managementtia, ja tällä kertaa lukujärjestyksessä ilmotettu luokka olikin täynnä oppilaita, joten menin etsimään itselleni paikan. En vielä osannut epäillä mitään vaikka opettaja olikin eriniminen kuin lukujärjestyksessä ilmoitettu, mutta puheenaiheet hieman pistivät miettimään, että miten nämä johtavat itse pääaiheeseen. Reilun kymmenen minuutin päästä opettaja lopulta laittoi esille kurssin esittelykalvoja, joista kävikin sitten ilmi, että kyseessä oli Hotel Operations, eikä suinkaan Quality management. No, koska olin joka tapauksessa jo aiemmin yrittänyt etsitytyä Hotel Operations tunnille, enkä kehdannut muutenkaan kesken tunnin lähteä luokasta ja mennä myöhässä toiselle tunnille, jäin sitten sinne loppuajaksi istuskelemaan.
Tunti oli varsin mitäänsanomaton, lähinnä Unkarin hotellihistoriaa, eikä opettajakaan suuresti sytyttänyt, mutta pitänee nyt vielä katsoa seuraava tunti, jos aiheessa päästäisiin vauhtiin.
Tunnin jälkeen unkarilainen Andi pysäytti minut luokasta tullessani, ja esitteli ystävällisesti itsensä ja kolme ystäväänsä (Juli, Ildi ja Enci, kaikki lempinimiä joistain pidemmistä nimistä). Vaihdoimme sitten kaikkien kanssa puhelinnumeroita, ja sain kutsun torstaille joihinkin BBS:n pippaloihin (Budapest Business School jossa siis opiskelen). Se oli mukavaa, toistaiseksi on ainakin ollut vähän vaikea tutustua keneenkään (tosin jutustelin hetken saksalaisen vaihtarin, Beatan, kanssa koulun kaoottisuudesta :-) )
Nyt vuorossa hiukan kovasti kaivattua lepoa ja asioiden järjestelyä.
lauantai 2. helmikuuta 2008
Budapestin toinen puoli (aka pakollinen kirjoitus köyhyydestä)
Ostin tänään ruokaa kodittomalle. Luultavasti.
Kauppareissulla tuli kadulla vastaan poika, joka kovasti unkariksi ja parilla sanalla englanniksi selitteli olevansa koditon ja nälkäinen. Ei voinut olla montaa vuotta minua vanhempi. Vaatteet näyttivät kyllä siisteiltä kodittomalle, mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan. Jos jollakin on pokkaa tulla suoraan anelemaan rahaa, niin tuskin se ihan rahassakaan kylpee. Jos itsellä on rahaa, ja toisella on vähemmän, niin miksei sitä sitten auttaisi. Ja viillelty käsivarsi ja toinen paketissa oleva käsi eivät ainakaan kovin onnellisesta ihmisestä kuvaa antaneet.
Selitin sitten osittain elekielelellä että olen kauppaan menossa ja voin hänellekin jotain ostaa samalla. Jokseenkin epäilyttää aina suoraan rahaa antaa, kun ei tiedä mihin viinaan ja huumeisiin ne menevät. Tosin toisaalta mitäpä se minulle kuuluu, mihin kukakin rahansa käyttää, mutta mielummin sitä auttaa toista saamaan murua rinnan alle kuin seuraavan tripin jonnekin tuonelaan.
Hermostuksissani ja laukkuani tarkkaillessani (luottaisitko muka itse ihan sataprosenttisesti epäilyttävän näköiseen tuntemattomaan?) unohdin sitten samalla puolet omista ruokaostoksistani. Poika kuitenkin käyttäytyi varsin kiltisti, ja rahat ja luottokortit ovat vielä tallella. Kovasti kiitteli koko ajan, enkä tiennyt mitä sanoa. Tuotti myös vaikeuksia kommunikoida minun vähäisellä unkarin taidollani ja hänen vähäisellä englannin taidollaan. Onnistuimme kuitenkin toteamaan, että Unkari on sikäli paha maa, että täällä on paljon köyhyyttä.
Köyhyyttä ei kyllä pääse täällä pakoon, vaikka sen monesti oman mielenrauhansa takia blokkaa silmistään ja mielestään. Joka päivä ja hetki ei yksinkertaisesti jaksa tuntea huonoa omaatuntoa siitä että itsellä on asiat niin hyvin, eikä silti auta enempää. Toisaalta, vaikka antaisi kaiken mitä omistaa, ei pystyisi auttamaan edes murto-osaa apua tarvitsevista, eikä varsinkaan pitkällä tähtäimellä. Monet ovat myös haluttomia itse auttamaan itseään, eivätkä halua esim. mennä töihin vaikka mahdollisuus olisikin. (Toisaalta palkat täällä ovat niin surkealla tasolla, että en tiedä auttaisiko töissä käyminen kummoisestikaan.)
Itse olen ottanut asenteeksi sen, että yritän antaa rahaa jos joku tulee sitä suoraan pyytämään, esimerkiksi 'kodittomien uutislehden' kaupittelijoille, jotka sentään tekevät jotain elantonsa eteen. Metron portaissa istuskeleville annan rahaa jos sitä sattuu lähettyvillä olemaan, yleensä yritän kasata turhan pikkukolikot takin taskuun niin että ne voi sieltä helposti kaivaa. Kaikkia ei kuitenkaan pysty auttamaan. Jonkin pitäisi yhteiskunnassa muuttua aika radikaalisti, että metrotunnelit tyhjentyisivät kodittomista.
Kodittomien lisäksi kaupungin hohtoa likaavat joka paikkaa kansoittavat graffitit, ja purkuasteella olevat rakennukset. Pistää vihaksi joka kerta kun näkee graffiteja jonkun kauniin historiallisen rakennuksen seinässä. Ymmärtäisin vielä harmaiden betonimöhkäleiden koristelun kauniilla graffitimaalauksilla, mutta kun vanhojen, kauniiden rakennusten seinään töhritään jotain reviirimerkkejä, niin...
Nyt on kuitenkin aika palata takaisin Budapestin valoisemmalle puolelle, ja lähteä keilaamaan ja syömään tyttöjen kanssa.
Kauppareissulla tuli kadulla vastaan poika, joka kovasti unkariksi ja parilla sanalla englanniksi selitteli olevansa koditon ja nälkäinen. Ei voinut olla montaa vuotta minua vanhempi. Vaatteet näyttivät kyllä siisteiltä kodittomalle, mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan. Jos jollakin on pokkaa tulla suoraan anelemaan rahaa, niin tuskin se ihan rahassakaan kylpee. Jos itsellä on rahaa, ja toisella on vähemmän, niin miksei sitä sitten auttaisi. Ja viillelty käsivarsi ja toinen paketissa oleva käsi eivät ainakaan kovin onnellisesta ihmisestä kuvaa antaneet.
Selitin sitten osittain elekielelellä että olen kauppaan menossa ja voin hänellekin jotain ostaa samalla. Jokseenkin epäilyttää aina suoraan rahaa antaa, kun ei tiedä mihin viinaan ja huumeisiin ne menevät. Tosin toisaalta mitäpä se minulle kuuluu, mihin kukakin rahansa käyttää, mutta mielummin sitä auttaa toista saamaan murua rinnan alle kuin seuraavan tripin jonnekin tuonelaan.
Hermostuksissani ja laukkuani tarkkaillessani (luottaisitko muka itse ihan sataprosenttisesti epäilyttävän näköiseen tuntemattomaan?) unohdin sitten samalla puolet omista ruokaostoksistani. Poika kuitenkin käyttäytyi varsin kiltisti, ja rahat ja luottokortit ovat vielä tallella. Kovasti kiitteli koko ajan, enkä tiennyt mitä sanoa. Tuotti myös vaikeuksia kommunikoida minun vähäisellä unkarin taidollani ja hänen vähäisellä englannin taidollaan. Onnistuimme kuitenkin toteamaan, että Unkari on sikäli paha maa, että täällä on paljon köyhyyttä.
Köyhyyttä ei kyllä pääse täällä pakoon, vaikka sen monesti oman mielenrauhansa takia blokkaa silmistään ja mielestään. Joka päivä ja hetki ei yksinkertaisesti jaksa tuntea huonoa omaatuntoa siitä että itsellä on asiat niin hyvin, eikä silti auta enempää. Toisaalta, vaikka antaisi kaiken mitä omistaa, ei pystyisi auttamaan edes murto-osaa apua tarvitsevista, eikä varsinkaan pitkällä tähtäimellä. Monet ovat myös haluttomia itse auttamaan itseään, eivätkä halua esim. mennä töihin vaikka mahdollisuus olisikin. (Toisaalta palkat täällä ovat niin surkealla tasolla, että en tiedä auttaisiko töissä käyminen kummoisestikaan.)
Itse olen ottanut asenteeksi sen, että yritän antaa rahaa jos joku tulee sitä suoraan pyytämään, esimerkiksi 'kodittomien uutislehden' kaupittelijoille, jotka sentään tekevät jotain elantonsa eteen. Metron portaissa istuskeleville annan rahaa jos sitä sattuu lähettyvillä olemaan, yleensä yritän kasata turhan pikkukolikot takin taskuun niin että ne voi sieltä helposti kaivaa. Kaikkia ei kuitenkaan pysty auttamaan. Jonkin pitäisi yhteiskunnassa muuttua aika radikaalisti, että metrotunnelit tyhjentyisivät kodittomista.
Kodittomien lisäksi kaupungin hohtoa likaavat joka paikkaa kansoittavat graffitit, ja purkuasteella olevat rakennukset. Pistää vihaksi joka kerta kun näkee graffiteja jonkun kauniin historiallisen rakennuksen seinässä. Ymmärtäisin vielä harmaiden betonimöhkäleiden koristelun kauniilla graffitimaalauksilla, mutta kun vanhojen, kauniiden rakennusten seinään töhritään jotain reviirimerkkejä, niin...
Nyt on kuitenkin aika palata takaisin Budapestin valoisemmalle puolelle, ja lähteä keilaamaan ja syömään tyttöjen kanssa.
Tilaa:
Kommentit (Atom)