torstai 13. maaliskuuta 2008

Sekalaista sakkia

Hmh.

En nyt osaa mitään yhtenäistä keskittyä kirjoittamaan (paljon, paljon ajatuksia päässä), mutta ajattelin nyt jotain irtonaisia tapahtumia raapustella ja päivitellä.

Nenä on vieläkin vähän off kun tänään oli ekaa kertaa Tea&Coffee kurssin seminaari (nimi on vähän hämäävä, ja oikeastaan kyseessä oli jo toka, missasin ekan epähuomiossa) jossa sitten piti opetella haistamaan ja maistamaan 52 maustetta...voitte kuvitella mitä jo valmiiksi kuiva nenä siitä tykkäsi. Ensi viikkoon mennessä pitäisi osata tunnistaa kaikki 52 maustetta ja muistaa vielä latinankieliset nimetkin.

Tiistaina tällä viikolla oli myös miulle ekaa kertaa (missasin vahingossa sen oikean ekan kerran tästäkin :-D) Hungarian gastronomy kurssi, jossa tehtiin mm. monnia (catfish) paprika-kermaviili kastikkeella (nami!! vaikka en yleensä kaloista juuri välitä) ja kermaviili-raejuusto-pekoni-pastaa joka sopi erinomaisesti kyytipojaksi.

Olen paljon lueskellut tarot-kortteja, mistä johtuukin osittain ajatusten paljous. Tullut vähän liiankin osuvia tulkintoja, joista en toisaalta ole osannut irrottaa juuri sitä kipeimmin haluamaani tietoa. Mutta ehkä pitää vain kärsivällisesti odottaa, että asiat selkiytyvät, niinkuin kortitkin neuvoivat :-D

Sain Teemulta lainaan Sinuhe egyptiläisen, jota joskus aiemminkin aloitin lukemaan, mutta en ikinä saanut loppuun asti. Lueskelen sitä nyt tässä sitten kahden muun kirjan ohella: vessalukemisena on Khaled Hosseinin "A Thousand Splendid Suns" joka kertoo tarinaa naisten (ja miesten) elämästä Afganistanin vaihtuvien hallitusten ja vallankumousten keskellä ja ruokakirjana on Naomi Kleinin "The Shock Doctrine" joka kertoo (rahanahneiden ja ihmisarvoista välittämättömien) 'neokonservatiivien' yrityksistä (ja onnistumisista) tuoda taloudellisia vallankumouksia shokkiterapian avulla, ja siinä ohessa shokkiterapiasta noin yleensä, CIA:n mielenhallintakokeista ja kidutusmenetelmistä, joita käytetään tänäkin päivänä Guantanamossa ja vielä laajemmin USA:n salaisissa kuulusteluvankiloissa jne.

Olen myös löytänyt uuden addiktion, eli Subwayn patongit :-D Olenkin nyt vaihtanut pizzan mutustamisen Chicken pizziola patonkien syömiseen...ei varmaankaan yhtään sen terveellisempi vaihtoehto. Tai ehkä hitusen. Siinä on sentään kourallinen tuoretta salaattia.

Jännityksellä odotan lauantaita, joka on Unkarin kansallispäivä. Kaikki ovat kehottaneet pysymään sisätiloissa viime vuosina esiintyneiden mellakoiden takia, mutta kun joka suunnalta kielletään, niin pakkohan se nyt on käydä katsomassa mikä meininki siellä on. Lupaan kuitenkin pysytellä poissa miliisin ja hevosten jaloista.

Nyt voisin kuitenkin taas hetkeksi keskittyä lukemiseen/makaronien keittämiseen/kotitehtävään (ruoka/juomalistan suunnitteluun).

Ei kommentteja: